Kinkun paistaminen – vältä nämä 5 virhettä!

Joulukinkun paistaminen on tarkkaa puuhaa. Kinkku näyttelee pöydässä niin suurta roolia, että sen makuun latautuu paljon odotuksia. Näin ollen, jos kinkku epäonnistuu, voi koko joulu mennä pilalle. Kinkun paistaminen on kuitenkin aika helppoa, kun tietää mitä on tekemässä. Pidä siis mielessäsi nämä Herra Snellmanin viisi ohjetta niin vältyt epäonnistuneelta joulukinkulta!

Kinkun paistaminen onnistuu kyllä, kunhan seuraa ohjeita.

1. Sulata joulukinkku ajoissa.

Pakastettu joulukinkku tulee ottaa sulamaan hyvissä ajoin ennen paistoa. Kinkun sulatus onnistuu parhaiten jääkaapissa. Sulamisaika riippuu ennen kaikkea joulukinkun koosta. Anna kinkun levätä sulattamisen jälkeen vielä hetki huoneenlämmössä. Kinkun paistaminen tulee aloittaa vasta, kun kinkku on sisälämpötilaltaan vähintään 10 astetta. Laita siis lämpömittari kiinni lihaan jo ennen kypsennystä.

Sulalle joulukinkulle pystyy helposti laskemaan suuntaa-antavan paistoajan muistisäännöllä 1,5 paistotunti per kilo. Paistoajan laskeminen ei kuitenkaan ole ihan näin helppoa, jos päätetään laittaa jäinen kinkku suoraan uuniin. Jäisen kinkun paistaminen onnistuu kyllä, mutta vaatii vähän enemmän työtä ja tarkkaavaisuutta.

2. Älä paista kinkkua ilman mittaria.

Kinkun paistamisessa tärkeintä on saavuttaa oikea kypsyysaste. Toiset pitävät ylikypsästä kinkusta, mutta sianliha ei saisi jäädä raa’aksi. Oikean kypsyysasteen löytämiseksi on hyvä käyttää paistomittaria. Mittaria ei kuitenkaan tarvitse pitää uunissa koko kinkun paistoaikaa, vaan lämpötilan voi mitata vain silloin tällöin lihan paksuimmista kohdista. Lämpötilan mittaaminen useammasta kohdasta kinkkua on tärkeää – näin varmistetaan, että kinkku on varmasti läpikypsä. Lue joulukinkun paisto-ohjeet vielä ennen kuin laitat kinkun uuniin.

Kinkun paistaminen onnistuu parhaiten lämpömittaria käyttämällä.

3. Jäähdytä joulukinkku tehokkaasti.

Kun joulukinkku on kypsä, ota se uunista ulos ja jäähdytä kinkku mahdollisimman nopeasti. Kinkun jäähdyttäminen oikein on melkein yhtä tärkeä, kuin itse paistaminen. Oikein jäähdytetty ja säilytetty kinkku nimittäin säilyy pidempään. Kinkkua ei saisi jättää huoneenlämpöön määräänsä pidemmäksi, eikä jääkaappikaan ole kovin hyvä vaihtoehto kuuman kinkun jäähdyttämiseen, sillä isona massana kinkku nostaa jääkapin lämpötilaa ja vaarantaa samalla muiden jääkaapissa säilytettävien elintarvikkeiden säilyvyyden. Paras vaihtoehto kinkun jäähdyttämiseen on terassi tai parveke ja mielellään alle 5 asteen lämpötila. Näin ollen pikkupakkanenkaan ei haittaa! Ole kuitenkin varuillasi, jos jäähdytät joulukinkun ulkona, sillä sen huumaava tuoksu saattaa houkutella paikalle toivomattomia vieraita kuten lintuja tai pieneläimiä.

4. Kuorruta vasta, kun joulukinkku on kunnolla jäähtynyt.

Jos kuulut siihen koulukuntaan, joka tykkää kuorruttaa joulukinkun, muista malttaa, ennen kuin alat sivelemään sinappia tai muuta kuorrutuksen pohjaa kinkun pinnalle. Pahimmassa tapauksessa, jos kinkku on vielä kuuma, sinappi tai esimerkiksi marmeladi alkaa sulamaan, eikä kinkun kuorruttamisesta tule mitään. Kinkun kuorrutus ja koristelu onnistuukin parhaiten, kun kinkku on kunnolla jäähtynyt.

Kun kinkun paistaminen on tehty, on aika kuorruttaa kinkku.

5. Säilö joulukinkku kylmässä.

Aikoinaan oli tapana jättää jouluruoat tuvan pöydälle yöksi. Näin kaikki pystyivät nälän yllättäessä kesken unien käydä syömässä vähän lisää kinkkua tai muita jouluherkkuja. Nykyisin ei kuitenkaan suositella ruoan pitämistä huoneenlämmössä pitkään vaan myös joulukinkku tulisi siirtää kylmään mahdollisimman nopeasti tarjoilun jälkeen. Voit myös pitää joulukinkun jääkapissa koko ajan ja vain leikata siitä kullekin aterialle sopivan määrän siivuja.

kinkun paistaminen videolla:

Muuta mukavaa