Neljän lapsen uusioperhe, joka asusta kahdessa osoitteessa ja harjoittaa yritystoimintaa kahdella paikkakunnalla edellyttää auttamatta runsaasti minuutteja puhelimessa ja kilometrejä tien päällä. Sofia Erikssonin arki on hetkittäin erittäin intensiivinen, mutta sitä leimaa ennen kaikkea lämpö ja perheen perinteisten elämäntapojen kunnioitus.

Sofia Erikssonin ottaessa ohjat kotitilallaan Stubbröslin kylässä Oravaisilla vuonna 2012 alkoi hänen osaltaan erittäin tapahtumarikas vuosikymmen, johon mahtui laajennusten ja investointien lisäksi myös uusia alkuja.

Kun tapaamme Sofian joulun alla, tapahtuu se perheen toisessa kodissa Kovjoella. Hänen kihlattunsa Markus Sjöholm toimii paikkakunnalla turkisyrittäjänä, kun taas Sofia operoi perheen maitotilaa Oravaisilla.

– Tästä menee suuntaansa sellaiset 20 – 30 minuuttia Kovjoen ja Oravaisten välillä, vähän tiealasta riippuen. Hyvällä suunnittelulla pääsee pitkälle toki, mutta ei asiat aina mene niin kuin ne oli mielessään ajatellut, naurahtaa Sofia samaan aikaan kun 2-vuotias Vera kiipeä kahvipöytään nappaaman itselleen piparikakun.

Samaan aikaan perheen uusin tulokas, kaksi kuukautta vanha Valter istuu tyytyväisenä vauvakeinussa ja ihmettelee maailman menoa. Perheen kaksi vanhinta lasta, 10-vuotias Victor ja 6-vuotias Vincent ovat koulussa.

”Olen oppinut olemaan itselleni armollinen”

Neljän lapsen ja kahden yrityksen ristivedossa voi varmuudella todeta, että pariskunta läpikäy tällä hetkellä elämässään hektistä ajanjaksoa, keskellä elämää. Monet ovat kysyneet Sofialta, miten hän ehtii kaiken kanssa, ja he saavat yleensä suoran ja rehellisen vastauksen.

Ei hän ehdi.

– Yritän aina priorisoida ja hoitaa akuutimmat tilanteet pois alta ja sitten vain jatkaa listaa eteenpäin. Kukaan ei ole yli-ihminen, joka saa kaiken kohdalleen, mutta olen vuosien saatossa oppinut olemaan itselleni armollinen ja laskemaan vaatimustasoa. Tietyissä asioissa tavoittelen täydellisyyttä, mutta neljän lapsen kanssa se on luonnollisesti haastavaa. Joskus saa reagoida todella nopeasti, Sofia toteaa puhelimen soimisen katkaistessa hänen ajatuksen virran.

Langan päässä on Sofian äiti.

– Moi äiti, soitan sinulle hetken päästä, Sofia päättää lyhyeksi jääneen puhelun.

– Mummu soitteli ja kysyi että milloin me tulemme Oravaisille, Sofia selittää pöydässä karkkeja pipareistaan irti sorkkivalle Veralle.

Koditon tilallinen

Sofia Eriksson tuli tilan emännäksi Oravaisilla vuonna 2012, seuraten vanhempiensa jalanjälkiä – samana vuonna syntyi kuopus Victor. Kymmenen vuoden ura maidontuottajana ja Snellmanin sopimustuottajana ovat olleet kasvun vuosia. Vuonna 2017 tilaa laajennettiin uuden navetan muodossa ja tällä hetkellä toimintaedellytykset ovat vakaat.

Sofia hoitaa maatilaa yhden työntekijän sekä äitinsä ja isänsä avustuksella, jotka asustavat vielä Stubbröslin kylässä tilan mailla. Vanhempien läsnäolo helpottaa arjen asioiden sovittamista yhteen, kiireen ollessa kovimmillaan.

Sofia osaltaan kertoo itse olevansa käytännössä koditon kyläläinen.

– Se on itseasiassa juuri näin! Tai siis, olen vuokrannut kotitaloni tuulivoimalan parissa lähistöllä työskentelevälle työporukalle. Vähän ehdin kyllä puntaroida, että pystyykö omaa kotia laittamaan vuokralle, mutta tämä järjestely toimii loistavasti. Isovanhemmat asuvat naapurituvassa, joten oikeastaan ratkaisu on täydellinen. Vera on jo paljon mukana navetalla, ja pikkumieskin on saanut ensimaku navettaelämään, Sofia valaisee.

Yksin arjen palapelin kokoamista helpottava tekijä Markuksen ja Sofian osalta on luonnollisesti isovanhempien läsnäolo sekä Kovjoella että Oravasilla.

Vanha viisaus sanoo, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä ja perheen kohdalla juuri läheltä löytyvä tuki ja auttavat kädet ovat keskiössä arjen pyörittämisessä.

– Kyllä lapset ovat vahvasti mukana töitä tehdessä, tai sitten ne ovat hoidossa isovanhempien luona. Ovathan varsinkin vanhemmat pojat saaneet olla monessa mukana vuosiensaatossa, mutta sitäkin pitää vähän tarkkailla, että tasapaino säilyy. Kaikki on lasten kanssa tehdessä vähän hitaampaa ja toisinaan sen saa tehdä moneen otteeseen, mutta samalla se on hauskaa ja antoisaa, se antaa jaksamista omaan arkeen, Sofia ajattelee.

”Lasten on saatava itse valita polkunsa”

Victor, Vincet, Vera ja Valter elävät periaatteessa sitä samaa arkea, jota Sofia noin 30 vuotta sitten eli, lapsena maatilalla. Omasta taustastaan huolimatta vanhempien jalanjälkien seuraaminen ei ollut itsestäänselvyys Sofialle, mutta vuonna 2012 tehtyä päätöstä hän ei kadu.

Alan tulevaisuuden näkymät ovat tällä hetkellä hämärän peitossa, mikä saakin Sofian valitsemaan sanansa tarkasti, kun miettii tulevaisuutta.

– Näinä haastavina aikoina on rehellisesti todettava, että en toivo lapsieni jatkavan työtä juuri tämän ammatin parissa. Niin moni asia on tällä hetkellä niin haastava. Mutta ei sitä koskaan tiedä, pääasia että ketään ei tule pakottamaan minkään asian pariin, lasten on saatava valita itse oman polkunsa.

– Luonnollisesti jos jokin lapsista kuitenkin päätyy alalle, olen aivan sataprosenttisesti hänen tukenaan, Sofia linjaa.

Sofian kohdalla rakkaus eläimiin oli se kipinä joka loppujen lopuksi sai hänet pysymään alkutuotannon parissa. Lapsuudenkodin monet eläimet ja aikoinaan Oravaisille hankittu poni oli tässä vahvasti läsnä, ja myös tänään Kovjoen tuvan pihalla hevoset seisovat hiljaa pakkaslumihiutaleiden keskellä.

Yhtälöön saadaan siis eläinten osalta lisätä myös perheen lehmät Oravaisilla ja ketut Kovjoella.

– Meno maaseudulla on muuttunut melkoisesti, mutta kasvuympäristönä itselle ja omille lapsille tämä tuo turvallisuutta. En varmaan koskaan olisi muuttanut kaupunkiin vaikken tilaa olisi silloin aikoinaan haltuuni ottanut. Olisin varmaan työskennellyt eläinten parissa jossain muodossa, Sofia toteaa.

”Tottumattomalle silmälle se voi näyttää pahalta”

Maatalousalan eskaloituvat kustannukset ja turkisalan epävarmat tulevaisuuden näkymät ovat tällä hetkellä tummia pilviä Sofian perheen taivaalla, mutta hän haluaa kuitenkin olla samalla sekä realisti että optimisti kun miettii lähitulevaisuuttaan.

Vuoden 2022 aikana Sofia Eriksson on ollut yksi Snellmanin viidestä tuottajalähettiläästä ja siinä toimessa tuonut toimintaansa ja arkeansa vahvasti ja avoimesti esille julkisuudessa. Mutta julkisuudella on hintansa.

Jo käytännössä jokaisen sosiaalisen median postauksen yhteydessä hän saa kommentteja ja palautetta toimintaan liittyen, erityisesti jos sisältö liittyy jollain tavalla turkistarhaukseen. Mutta myös maidontuotantoon Oravaisilla liittyy kommentoitavaa.

– Olen seurannut kehitystä ruotsissa aika aktiivisesti ja koen että olemme menossa siihen suuntaan myös täällä suomessa. Sitä joutuu kerta kaikkiaan harkitsemaan julkaisujaan tarkemmin ja katsomaan kuvat läpi vielä yhden kerran, että onko tämä nyt sellainen, joka antaa oikean kuvan toiminnasta. Tottumattomalle silmälle hyvinkin arkinen asia voi näyttää todella pahalta, Sofia analysoi.

Hän kokee kuitenkin, että asioita avoimesti viestiminen on ainoa tapa edetä.

– Lähellä tuotettu ruoka on arvokasta ja tärkeätä. Sitä perinnettä kannattaa vaalia, hän päättää.