Siirry sisältöön
Vastuu

Vastuu

“ Kyllä vastuullisuus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kaikki nämä meidän tuotteet voi valita kaupan hyllystä hyvällä omallatunnolla.

Vastuullisuushan on vain pelkkä sana, jos ei sitä näytä toteen teoin. Meillä Snellmanilla teot tähtää ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvointiin. Sillä tavalla syntyy tuotteita, jollaisia itsekin haluamme syödä. Ja koko ajan halutaan tehdä entistä paremmin.  ”


Roland Snellman, toimitusjohtaja

ihmiset

Vastuu ihmisistä lähtee arvosta ”Kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.” Huolenpito, luottamus ja mukaan ottaminen on Snellmanin tapa toimia.

ELÄIMET

Voit aina luottaa siihen, että me Snellmanilla yhdessä perhetilojemme kanssa kunnioitamme eläinten hyvinvointia.

Ympäristö

Vähennämme jatkuvasti toiminnastamme aiheutuvaa kuormaa. Olemme mm. vaihtaneet öljyn biokaasuun ja vähentäneet pakkausmuovia.

Tuotteet

Käytämme aina suomalaista lihaa, josta teemme mahdollisimman aitoja ja luonnollisia tuotteita – enemmän lihaa, vähemmän lisäaineita.

Tekoja TUOTTEISSA

Olemme vuosien varrella pyrkineet määrätietoisesti kohti parempia tuotteita – sellaisia, joita itsekin haluamme syödä.

2009 Esittelimme Kunnon jauhelihan, joka tehdään pakastamattomasta lihasta. Näin jauhelihan maku on parempi, tuoksu raikas ja väri heleä. Pakastamattomasta lihasta irtoaa myös vähemmän nestettä pannulla.

2010 Poistimme natriumglutamaatin (E621) kaikista tuotteistamme. Emme halunneet vahvistaa makua keinotekoisella lisäaineella, vaan käyttämällä aitoja mausteita ja lihaa.

2012 Poistimme lisätyn fosfaatin (E450, E451) makkaroistamme. Makkaroissa ja nakeissa on enemmän lihaa ja vähemmän lisäaineita.

2012 Kasvatimme tuotteidemme lihapitoisuutta entisestään. Tuloksena parempi maku.

2014 Sovimme tuottajiemme kanssa GMO-vapaan lihan käytöstä perhetiloillamme. Päätös oli osa tavoitteitamme valmistaa tuotteita mahdollisimman luonnollisista raaka-aineista.

2017 Lanseerasimme Superior kinkun, joka on markkinoiden ainoa kokolihatuote ilman lisättyä fosfaattia, jossa ei ole käytetty ns. fosfaatin korvikkeita tai apuaineita.

2019 Lanseerasimme Kunnon pekonin, joka tehdään Suomessa, suomalaisesta lihasta käsin kuivasuolaamalla – ilman lisättyä fosfaattia.

2019 Lanseerasimme uuden Kunnon jauhelihapakkauksen, johon käytetään 76 % vähemmän muovia.

2021 Toimme markkinoille uudenlaisen rasian maksapasteijalle, joka vähentää hävikkiä kodeissa. Myös valmistustapa on osa hävikinvastaista työtä, kun maun takeena käytetään meidän tehtaalla itse keittämää lihalientä.

ENERGIA- JA YMPÄRISTÖTEKOJA

Erilaisilla energiaratkaisuilla olemme säästäneet 2 900 000 kiloa öljyä. Tämä on vähentänyt Snellmanin hiilidioksidipäästöjä 8700 tonnilla. Luku vastaa 1000 omakotitalon lämmittämistä vuodessa.

2004 Otimme käyttöön oman vedenpuhdistuslaitoksen.

2007 Asensimme lämpöpumpun, jonka ansiosta säästimme lähes 400 000 kg öljyä eli vähensimme hiilidioksidipäästöjä 1200 tonnia vuodessa.

2009 Otimme käyttöön toisen lämpöpumpun, ja säästimme yhteensä 800 000 kg öljyä, eli vähensimme CO2-päästöjä 2400 tonnia vuodessa.

2012 Ryhdyimme lämmittämään tehtaalla käytettävää vettä ja ilmaa prosessien hukkalämmöllä. Säästimme 1 000 000 kWh sähköä vuodessa.

2014 Korvasimme öljyn biokaasulla, joka on hiilidioksidineutraali energianlähde. Säästimme 1 150 000 kg öljyä vuodessa, mikä tarkoittaa 3450 tonnia vähemmän CO2-päästöjä.

2017 Optimoimme kiertovesipumppuja ja asensimme taajuusmuuttajan. Säästimme 1000 000 kWh vuodessa.

2019 Asensimme kolmannen lämpöpumpun, jonka avulla säästämme 2 milj. kWh sähköä vuodessa.

2020 Avasimme biokaasun tankkausaseman Pietarsaareen tammikuussa.

2021 Snellmanin tuotteet valmistetaan huhtikuusta alkaen pääosin uusiutuvalla energialla.

2022 Solmimme kotimaisen tuulivoimatuottajan kanssa pitkäaikaisen tuulivoiman toimitussopimuksen. Tuulisähkön toimitus alkaa vuonna 2025.

2023 Raskaan liikenteen kaasutankkausaseman lopputarkastus suoritettiin joulukuussa 2022. Kaasutankkausasema pystyy hyödyntämään sekä LBG (liquefied biogas) että LNG (liquefied natural gas) kaasuja. Pietarsaaressa sijaitseva asema otettiin käyttöön alkuvuodesta 2023.

juttuja aiheesta