”Lato palaa”. Siitä sanaparista käynnistyi ilmajokelaisen Päivi Paulasaaren, 43, elämän intensiivisin kymmenminuuttinen. Viime kesän tuhoisa tulipalo Ilmajoella vei mukanaan appivanhempien tuvan ja vanhan lypsynavetan, mutta ihmisvahingoilta vältyttiin ja yhtä vaille kaikki eläimet saatiin pelastettua.

Teksti: Antti Koivukangas
Kuvat: Anders Eklund, yksityinen

Kyseessä oli oikeastaan aivan tavallinen alkuilta heinäkuun alussa vuonna 2021.

Päivi istui tietokoneen äärellä toimistotöiden parissa, kun pihalta kuuluivat nuo kaksi kohtalokasta sanaa.

– Muistan hyvin kuinka rauhallinen olin siinä tilanteessa. Jälkikäteen olen katsonut itseäni valvontakameroista ja käyttäydyn todella harkitusti, jopa robottimaisesti. Jostain ne voimat vain tuli ammennettua.

Tuli oli päässyt irti illansuussa kahdeksan maissa vanhan lypsynavetan varasto-osasta ja neljä tuntia myöhemmin jäljellä olivat vain savuavat rauniot.

Yhteensä 110 eläimestä saatiin kuin ihmeen kaupalla pelastettua yhtä vaille kaikki.

– Sen yhden vasikan kohtalo harmittaa minua vieläkin vietävästi, totea Päivi silmät kosteana.

Ymmärtääksemme tilannetta paremmin on tässä vaiheessa ehkä syytä palata ajassa reippaat 40 vuotta taaksepäin, rivitaloasuntoon Ähtäriin.

”Taloudesta en tiedä mitään ja tuskin saisin porkkanoita kasvamaan”

Päivi Paulasaari (os. Ilmarinen) syntyi 1970-luvun lopulla Etelä-Pohjanmaalla, Ähtärin Inhantehtailla. Jo lapsesta asti tytöstä kuoriutui erittäin eläinrakas ja empaattinen nuori nainen, jolle hevoset olivat se suurin intohimon kohde.

– Aikaisessa vaiheessa kuitenkin itsellekin valkeni, että hevosten kanssa työskenteleminen on ammattina haastavaa, mutta harrastuksena hevoset ovat olleet aina läsnä.

Myös tänä päivänä Jäpinperän tilalla kirmaavat pari hevosta. Eläköitynyt ravuri Jolo ja entinen esteponi Basse ovat Päivin henkireikänä keskellä hektistä arkea.

Kiinnostus eläimiä kohtaan ohjasi kuitenkin Päivin opinpolulle, jossa lukion ja lyhyen Tampereella vietetyn jakson jälkeen tie vei Ilmajoen maatilaoppilaitokselle. Samaiselle kouluun, johon muuan tietotekniikan opintoihin kipinän menettänyt Jari Paulasaari oli hakeutunut.

Ensimmäisen yhteisen vuosikymmenen aikana Ilmajoen Peltoniemen kylään nousi tupa ja perhekin kasvoi kaksinkertaiseksi Konstan (2006) ja Miitan (2009) syntymien myötä, mutta tilallisiksi Paulasaaret päätyivät vasta paljon myöhemmin.

– Minä en taloudesta oikein välitä mitään enkä oikeastaan saa edes porkkanoita kasvamaan kunnolla. Minä olen meistä se eläinihminen, Päivi kuvailee pariskunnan työnjakoa hymysuin.

– Jarin kotitilahan tämä on, eikä hänkään edes silloin meidän seurustelumme alkuaikoina täysin rinnoin ollut alkutuotantoon hakeutumassa, vaikka se mielessä aina on ollutkin. Jari oli kuitenkin vuosikymmenen ELY-keskuksen palveluksessa, ja minä tein koko ajan lomittajan hommia äitiyslomien välissä, Päivi Paulasaari muistelee.

Hallittua kasvua ja jatkuvaa kehitystä

Vuonna 2013 aikana eteen tuli kuitenkin sukupolvenvaihdos Jäpinperällä, jolloin Jari osti kotitilansa. Päivi taas aloitti työt tilalla täysipäiväisesti tammikuussa 2014

Erikoista tilanteesta tekee sen, että vajaa vuosikymmen sitten tilalla oli 19 lypsävää sekä nuorkarjaa että sonneja, kaiken kaikkiaan noin 80 eläimen verran ja tilan muodostivat tupa, parsinavetta ja konehalli – käytännössä juuri se kokonaisuus, josta vuoden 2021 tulipalossa tuhoutui kaksi ensin mainittua.

Jäpinperän tilalla kirmaa tänä päivänä yleensä noin 950 eläintä päivästä ja viikosta riippuen, ja rakennuksiakin on alueelle kertynyt reippaat puolentusinaa lisää. Kasvu on ollut hallittua ja laajeneminen melko lailla pysyvä olotila matkan varrella.

Juuri tuosta vuodesta 2021 pitikin Päivi Paulasaaren mukaan tulla poikkeus.

– Niin, siis tarkoitus oli, että viime kesä ja syksy olisi menty rauhassa eikä tehdä mitään ylimääräistä, mutta no: toisin kävi.

Palatkaamme jälleen vuoden 2021 heinäkuun kolmannen päivän iltaan.

”No v**** kaikki palaa!!”

Nopeasti levinnyt illallinen tulipalo oli saanut alkunsa vanhan parsinavetan varasto-osasta. Itse rakennus oli läpäissyt palotarkastuksen vain joitain viikkoja aikaisemmin ilman suurempia huomautuksia.

Ensimmäisenä tulipalon kohtasivat Päivi ja Jarin siskonpoika Roope sekä oma poika Konsta. Roopea Päivi ohjeisti soittamaan hätäkeskukseen ja Konsta lähti siirtämään traktoria turvaan, kun taas Päivi itse säntäsi määrätietoisesti pelastamaan niin kovasti rakastamiaan eläimiä.

Ehti Päivi siinä vielä soittaa aviomiehelleenkin.

– Mikä siellä palaa? ehti Jari kysyä.

– No v**** kaikki palaa! kuului huuto linjan toisesta päästä.

Tässä vaiheessa Päivi aloittaa järjestelmällisen tarinansa siitä, miten kymmenessä minuutissa 109 eläintä saatiin pelastettua metsään turvaan.

Hämmästyttävällä täsmällisyydellä ja yksityiskohtaisesti hän kertoo mitä hän teki, miten hän sen teki, mitä hän ajatteli ja miten hän toimi. Ja kaikki tämä tapahtui hetkinä, jolloin liekit siis jo nuoleskelivat kattohirsiä vuosikymmeniä vanhassa puurakennuksessa.

Siinä vaiheessa viimeistään Päivi muistaa havahtuneensa omasta kuplastaan, kun Jarin ”Tule nyt pois sieltä”-huuto kajahti vanhan parsinavetan läheisyydestä. Jari oli ajanut salaman lailla paikalle perheen nuorin mukanaan ja yritti huolestuneena saada nopeasti muodostettua jonkinlaista tilannekuvaa.

Rationaalisesti toiminut ja omilla toimillaan eläinvahingot minimoinut Päivi oli kohdatessaan pelastushenkilökunnan melkoisessa shokkitilassa.

Aherrus eläinten pelastamisen parissa liekkien keskellä oli nostanut kehon lämpötilan 38,5 asteeseen, pulssi laukkasi 150:ssä ja häkääkin Crosceissa urotöitä suorittaneen Jäpinperän emäntä oli ehtinyt hengittää keuhkoihinsa.

”Silloin jokin minussa laukesi, ja itku sai tulla”

Siirrytään jälleen tähän päivään.

Jäpinperällä viime kesän traumaattiset tapahtumat ovat ehtineet jäädä taakse. Jarin vanhemmille on syytingin mukaisesti nousemassa omakotitalo Ilmajoen keskustaan, ja tilalla kasvattamon teinivasikat ovat myös saaneet uudet, toimivat ja valoisat tilat.

Viimeisen vuoden aikana rakennustahti tilalla on ollut vilkasta ja myös seuraava projekti on jo mielessä. Tulipalon raunioille on jo piirretty lämmin konehalli ja uudet sosiaalitilat tilan väelle.

Robottimaisesti myrskyn silmässä toiminut ja jälkikäteen matemaatikon kliinisellä täsmällisyydellä tapahtumia läpikäynyt Päivi Paulasaari muistaa kuitenkin täsmälleen sen hetken, jolloin lopuksi salli itselleen myös purkaa tunteensa tulipaloon liittyen.

– En itkenyt sinä iltana, kun navetta paloi enkä varsinaisesti sinä kesänä. Kaikki fokus oli vain tekemisessä ja eteenpäin menemisessä. Mutta kun uusi teinikasvattamo oli valmis ja näin eläinten juoksevan sinne sisälle niin itkuhan siinä tuli.

Oma tiimi tuo turvallisuuden tunnetta

Päivi kuvailee ihailevasti, miten tilan isäntä Jari tarttui määrätietoisesti saman tien tuumasta toimeen ja alkoi suunnitella tulevaa. Rakkaille eläimille piti luonnollisesti saada uusi koti.

– Vaikea minun on myöskään sanoin kuvailla sitä ylpeyttä mitä tunnen meidän nuoria poikiamme, Konsta ja Roope kohtaan, jotka olivat kanssani paikalla palon sattuessa. Miten he pystyivätkään toimimaan niin järkevästi ja rauhallisesti, Päivi muistelee, samalla mainiten kaikki lukemattomat ystävät, kollegat ja kaverit, jotka auttoivat irrallaan juosseiden eläinten kanssa sinä kohtalokkaana heinäkuisena iltana.

Päivin osalta kaikessa puheessa juuri rakkaus elämiin ja huoli eläinten hyvinvoinnista on pinnalla.

Niin myös, kun pyydämme häntä kiteyttämään ajatuksensa Ilmajoen hurjaan tulipaloon liittyen.

– Asiasta puhuminen on ollut minulle yhdenlaista terapiaa. Myös asian perinpohjainen selvittäminen oli minulle tärkeätä. Tein esimerkiksi vielä sinä samaisena tulipaloiltana päivityksen omaan Facebookin, jossa kerroin mitä oli tapahtunut kuvien kera. Älytön tiedon jano minulla on koko ajan ollut.

– Mutta sitten vielä on se yksi vasikka, sen valinta oli palata takaisin liekkeihin ja sen kohtalo harmittaa minua vieläkin, hän päättää ääni täristen.

Kuvat Paulasaarten tilalta tulipalon yhteydessä on julkaistu Päivi ja Jari Paulasaaren suostumuksella.