Siirry sisältöön

Elämää ratin takana: Snellmanin vastuullinen eläinkuljetus hyvissä käsissä

Björkin sukunimi on yli 40 vuoden ajan liittynyt vahvasti vastuullisiin ja hyvin toteutettuihin eläinkuljetuksiin. Sebastian Björk jatkaa isänsä viitoittamaa tietä Snellmanin hankinta-alueella, ja me käytimme tilaisuutta hyväksemme ja liityimme hänen seuraansa yhdelle ajomatkalle kohti etelää.

Kello 05:30 Sebastian Björkin Scania rullaa sovitusti Kuusisaaren bussipysäkille Pietarsaaressa. Päivän tehtävänä on hakea 27 hiehoa Jaakko Hietaluoman tilalta Karviasta.

– Tehdään pieni pysähdys matkalla. Alf lastaa Ilmajoella heti seitsemän jälkeen, joten menemme sinne ja avustamme häntä matkalla etelään, Sebastian kertoo.

Härössä Pedersöressä asuva 28-vuotias Sebastian Björk on viettänyt viimeiset kahdeksan vuotta perheyritys P. Björk Transport Ab:n auton ratissa. Mutta kuten tavallista, Sebastian on kasvanut yrityksen touhuun jo lapsesta asti, ja jo pienestä pitäen Sebastian on ollut automies.

Päivän reitti suunnitellaan huolellisesti yhteistyössä teurastamon toimiston logistiikka-koordinaattoreiden kanssa. Sebastian on koko päivän ajan jatkuvassa yhteydessä kaikkien päivän eläinkuljetukseen osallistuvien osapuolten kanssa. On tärkeää, että eläimet lastaava tuottaja tietää, milloin kuorma-auto saapuu. Tärkeää on myös, että Pietarsaaressa työskentelevä navetan henkilökunta tietää arvioidun saapumisajan.

– Tiedämme noin 1-2 päivää etukäteen, mitä on odotettavissa, mikä helpottaa suunnittelua. Jotkut toimitukset suunnitellaan myös pidemmällä aikavälillä, mutta toisaalta tilanne voi elää myös päivittäin. Joskus on muutoksia, jona vuoksi joudumme noutamaan eläimiä niin sanotusti ”lennossa”, mutta se on aika poikkeustilanne, Sebastian selittää.

Sebastian kuvailee täksi päiväksi suunniteltua noutoa, ”suhteellisen tavalliseksi päiväksi elämässään”. Pedersöre-Ilmajoki-Karvia-Pietarsaari-reitti tarjoaa reilut 400 kilometriä tuttuja teitä ja rutiineja, niin maatilalla kuin Snellmanillakin.

Sebastianin alla on Scania R580, joka on muutettu karjan kuljetukseen tarkoitetuksi erikoisajoneuvoksi. Kapasiteetti on 22-30 eläintä, ja tänä päivänä Karviassa odottaa 27 hiehoa.

Mutta ensin Ilmajoelle, kuten edellä kerrottiin.

Sebastianin kollega Alf on jo seitsemän jälkeen asemissa Ilmajoen Pojanluoman kylässä Hannu ja Tanja Takalan luona. Sieltä lastataan 22 eläintä Pietarsaareen lähtöä varten. ”Bull Fighter”, jota Alf ajaa, on yksi perheyrityksen yhteensä viidestä eläinkuljetusautosta. Yritys on kasvanut paljon siitä, kun Sebastianin isä Peter aloitti Snellmanin teurasajot vuonna 1982.

Saatuaan työnsä valmiiksi Takalan pariskunnan kanssa ”Limousine” ja Sebastian Björk jatkavat kohti Karviaa. Sebastianille Karvia on tuttua seutua. Osittain työn kautta, mutta myös yksityiselämässä.

– Tyttöystäväni on itse asiassa Karviasta, hän paljastaa, kun ohitamme Jalasjärven.

Kun käännymme E12-tieltä etelään, ohitamme ”Karvia 35” -kyltin, ja tien laatu heikkenee huomattavasti. Tavalliselle autoilijalle Suomen tieverkko on lähinnä satunnaisen turhautumisen lähde, mutta elävistä eläimistä vastaavalle ammattikuljettajalle tien laatu ja turvallisuus ovat uskomattoman tärkeitä.

– Huomaat varmaan eron ajotyylissä, kun olemme lastanneet eläimet. Tyhjällä autolla voi ajaa hieman vapaammin, tietysti lain sallimissa rajoissa, mutta kotiin tuotavan kuorman kanssa on oltava toisenlainen ajattelutapa. On aina muistettava, että olemme tekemisissä elävien eläinten kanssa. Ne ansaitsevat kaiken mahdollisen kunnioituksen ja huolenpidon viimeisellä matkallaan”, Sebastian Björk sanoo filosofisesti.

Filosofointiin ei kuitenkaan ole enää paljon aikaa, sillä 35 kilometriä kuluu kesäisessä auringonpaisteessa yllättävän nopeasti, ja yhtäkkiä Hietaluoman piirtyy eteemme.

Sebastian ohjaa autoansa tottuneesti ja sijoittaa ajoneuvonsa ja perävaununsa oikein ensimmäisellä yrittämällä. Vuosien varrella tiloilla vieraillaan usein, ja tuottajasta ja kuljettajasta tulee hyviä ystäviä. Etenkin Pietarsaaren tehtaalta kauempana asuville viljelijöille ovat kuljettajat yrityksen kenties tärkein yhteyshenkilö.

Sebastian tekee ensimmäiseksi maatilalle saapuessaan kaikkensa minimoidakseen tartunta- ja ristikontaminaatioriskin. Sebastian ottaa itse käytetyt taljat ja saappaat auton säilytyslaatikoista ja antaa toimittajalle myös omat varusteensa.

Itse lastaus tapahtuu silloin omassa maailmassaan. Ramppi on paikallaan, sivut taitetaan ylös, ovet avataan, mutta mitä seuraavaksi tapahtuu, on aina vaikea ennustaa. Jaakko Hietaluoma ja Sebastian Björk eivät ole kuitenkaan ensikertalaisia.

Vakaalla kädellä he ohjaavat isoja eläimiä haluttuun suuntaan kehotusten ja ohjausporttien avulla. Hitaasti mutta varmasti eläin toisensa jälkeen siirtyy kuivikkelastuilla pohjustettuun ajoneuvoon. Kun viimeisetkin hiehot ovat asettuneet uuteen ympäristöönsä, Sebastian sulkee portin.

– Tämä oli suhteellisen normaali kuormaus tälle tilalle, ja saimme työn tehtyä noin kymmenessä minuutissa. Olemme Jaakon kanssa lastanneet niin paljon yhdessä, että meidän ei oikeastaan tarvitse paljoa puhua. Kunhan ajetaan, Sebastian sanoo.

– Sebastian käy täällä hakeassa kuorman noin 25 kertaa kalenterivuoden aikana, joten se käy aika helposti. Tiedämme, missä toinen menee, Jaakko sanoo.

Kuorma-auto lähtee paluumatkalle heti lastauksen ja paperityön jälkeen. Lakisääteinen taukoaika täyttyy helposti lastauksen yhteydessä.

– Ajattelemme tätä aina eläinten hyvinvoinnin kannalta. Tavoitteena on minimoida aika, jonka eläimet joutuvat viettämään autossa. Se on kuitenkin uusi ja tuntematon ympäristö, joka voi aiheuttaa stressiä, Sebastian sanoo.

Kun ”Limousine” rullaa pois tilalta, on helppo aistia dynamiikan muutos. Kuten Sebastian totesi matkalla Karviaan, täysin kuormattu eläinkuljetus on kuljettajalle aivan erilainen tilanne.

Saavumme Snellmanille juuri ennen lounasaikaa. Auto ajetaan paikalleen ovelle 73, joka on yksi navetan sisäänkäyntiovista. Henkilökunnan puolesta paikalla on Louise Södö ja hiehojen purkaminen voi alkaa.

Kuten maatilalla, myös täällä keskitytään eläinten ja henkilökunnan turvallisuuteen. Lyhyen epäröinnin jälkeen Karviasta haetut hiehot kulkevat Snellmanin navettarakennuksessa sijaitsevaan, erityisesti tähän tarkoitukseen suunniteltuun vastaanottokaruselliin, ja edelleen valmisteltuihin karsinoihin.

– Ne menevät niin kuin menevät. Kun puramme lastia, sitä on vaikea hallita. Joskus ne tulevat hitaammin ja joskus täydellä vauhdilla. Tänään se meni kuitenkin sujuvasti, sanoo Sebastian, jonka työpäivä jatkuu auton siivouksella.

Hiehot johdetaan suljetulle alueelle ja niitä joudutaan hetken aikaa setvimään. Samaan aikaan kuorma-auto on valmisteltava seuraavan päivän kuljetusta varten.

Pesuhallissa Sebastian tapaa kollegansa Johanin, joka parhaillaan pesee Snellmanin sikakuljetuksissa käytettävää ajoneuvoa. Johan on tehnyt tänään jo kaksi matkaa, viimeisimmän Huldénin tilalle Alaveteliin.

– Pesu kestää noin 45 minuuttia, ja se aloitetaan huuhtelemalla kaikki lastut pois. Sen jälkeen suihkutan koko ajoneuvon sisäpuolen ja pyöräkotelot desinfiointiaineella ja huuhtelen ne. Täytän kuivikelastut uudelleen valmiiksi seuraavaa ajopäivää varten, ja sen jälkeen päiväni on ohi, Sebastian selittää vessaharja kädessään.

Tarkkuus ja täsmällisyys ovat tärkeitä tekijöitä ajoneuvojen puhdistuksessa. Hygienia ja laatu ovat tärkeitä johtoajatuksia koko Snellmanin tuotantoketjussa, jossa eläinten kuljetus on yksi keskeinen osa.

On keskipäivä, kun Sebastian Björkin kuorma-auto rullaa ulos tehtaalta kevyen kesäsateen ropistessa ohjaamon ikkunaa vasten. Björkin perheyritys on kuljettanut eläimiä Snellmanin lihanjalostukselle vuodesta 1987 lähtien, ja sitä työtä se tekee tänäkin päivänä, noudattaen samoja laadun, toimitusvarmuuden ja avoimuuden periaatteita, kuin aina ennenkin.

Eläinten hyvinvointiin keskittyen.


Teksti & kuvat: Antti Koivukangas

Herra Snellmanin Instagramissa pääset vielä Sebastianin matkaan kokemaan Karvian-keikan hytin puolelta. Klikkaa tästä päästäksesi vauhtiin Sebastian Björkin kanssa.