Arjen herkuttelua parhaimmillaan: ”Tomaatti oli ehdottomasti toivotuin maku”
Pehmeä ja herkullinen Tomaattimaksamakkara 150 g on odotettu uutuusmaku Herra Snellmanilta.
Uusi maksamakkara tuo helpotusta myös maksapasteijarasioiden poistumista harmitteleville, koska uusi maksamakkara toimii myös levitettävänä.
Kuluttajakyselyiden perusteella tomaatti oli toivotuin maku Snellmanin maksamakkaraportfolioon.
– Tomaatin pehmeä makeus ja maksamakkaran sametinpehmeä rakenne toimivat todella hyvin yhteen. Itse tehty lihaliemi viimeistele tuotteen ja antaa maksamakkaralle täyteläisen maun. Ja parasta tässä on se, että koostumuksessa on onnistuttu niin, että tomaattimaksamakkara toimii erinomaisesti sekä leikattavana että levitettävänä, kertoo tuotepäällikkö Johanna Salo.
Toinen huomattava uutuus on 250 grammaisen jauhelihapakkauksen paluu markkinoille. Kuluttajan kannalta valinnan varaa on nyt entistä enemmän ja erinäisten talouksien koot on otettu paremmin huomioon.
Pienet pakkauskoot ovat yhä kysytympiä kaikissa tuoteryhmissä perhekokojen pienentyessä ja yksilöllisten kulutustottumusten kasvaessa.
– Monesti ajattelemme pakkausvaihtoehdoissa lähtökohtaisesti tapaa luoda isompia kokonaisuuksia, mutta myös tähän suuntaan on uskallettava ottaa askelia. Kulutustilanteita on monenlaisia. Vuoden 2022 lopulla 1,3 miljoonaa suomalaista asui yhden hengen talouksissa, joten kysyntää 250 grammaiselle pakkaukselle varmasti löytyy, toteaa markkinointi- ja viestintäjohtaja Tommi Fors.
Maatiaispossun marinoidut lihasuikaleet 400 g rasiassa ovat uudistuneet. Suositut valmiiksi maustetut lihasuikaleet helpottavat ruuanlaittoa ja nyt uudet siististi leikatut suikaleet ovat entistä irtonaisempia. Mureat suikaleet on myös suolattu valmiiksi. Tuotteelle valittu pehmeän makuinen marinadi toimii monenlaisten ruokien kanssa.