Siirry sisältöön
Tuottajamessut jää tauolle

Tuottajamessut jää tauolle

Uutiset

Monet Snellmanin lihajalostuksen yhteistyökumppani ja tuottajat ovat viime aikoina kyselleet miten tuottajamessujen käy tänä vuonna ja moni heistä on puolestaan lopputuloksen jo arvannutkin: Tuottajamessuja ei Pietarsaaressa tänä vuonna järjestetä ollenkaan.

Vaikka tuottajamessut sijoittuvat tuonne lokakuulle, ei yritys silti halua ottaa riskejä koronapandemian suhteen. Päätös olla järjestämättä tuottajamessuja kypsyi kevään aikana.

– Toivotaan, että ensi vuonna tilanne on suotuisampi ja voimme taas järjestää vuosien varrella suosituiksi ja arvostetuiksi osoittautuneet tuottajamessut, toteaa messukoordinaattori Rami Lehtola.

Snellmanin tuottajamessut on perinteisesti järjestetty lokakuun alussa. Vuoden 2019 messut järjestettiin ensimmäistä kertaa uusissa tiloissa, tehdasalueen ulkopuolella.

Tuottajamessuilla riitti käviöitä syksyllä 2019.
Tuottajamessut jää tauolle 2
Tuottajamessut ovat perinteisesti kaksipäiväinen tapahtuma.