Vahva maausko vie Marttilan Mattia haasteiden keskellä eteenpäin: ”Paras tapa edetä on avoimuus”

20.04.2022

Snellmanin tuottajaperheeseen ja perhetiloille mahtuu monen näköistä, ikäistä ja kokoista tekijää. Tässä jutussa tutustumme tarkemmin yhteen heistä, Jalasjärveläiseen Matti Marttilaan, joka on jatkuvasti haastaen ja vahvasti omaan tekemiseen uskoen lähtenyt maanviljelyksen kovalle mutta palkitsevalle tielle.

Kello on vähän yli yhdeksän.

Marttilanmäen pihapiiri on hiljainen, mutta kevyessä pakkaslumessa näkyvät auton- ja jalanjäljet kielivät siitä, että tänäkään aamuna Jalasjärvellä sijaitsevalla tilalla ei olla oltu toimettomana.

Tuvan ovella talon koirat toivottavat tulijat intensiivisesti tervetulleiksi, mutta noin lempeä noin 190 senttimetrinen isolla hymyllä varustettu nuori mies ohjaa nelijalkaiset sivuun ja toivottaa meidät tervetulleiksi.

Työn touhut saavat hetken odottaa, kun aletaan puhumaan asiaa.

– Olenhan minä tällainen laiska leijona tavallaan. Ottaahan se toisinaan vastaan mennä hommiin, mutta siinä mielessä olen varman jonkin asteinen masokisti, etten ikinä joutilaana halua olla.

Sanat tulevat nuoren Matti Marttilan suusta.

Marttila on viisihenkisen perheen lapsista vanhin, ja täyttää syksyllä 25 vuotta. Hän istahtaa talvisen aamun työrupeaman jatkeeksi tuvan perinteikkään keittiönpöydän äärelle. Pöytä kantaa kovan kulumisen merkkejä, ja haastattelun aikana keittiössä häärivä Marttilan vanha muori kuvailee ajan kulkua juuri pöydän tarinan kautta.

– Täällä on ollut sillain vähän tapana, että tuvan pöytä seuraa aina mukana, vaikka muuten tulisi isojakin muutoksia. Tuo pöytä on varmasti vanhinta mitä täältä tuvasta löytyy. Kaikki muu onkin sitten melko uutta, muori täsmentää haikeasti elämänkokemuksen tuomalla syvällä rintaäänellä.

”Tietoa tukanjuureen lukion kautta”

Matti Marttila tiesi jo aikaisin ala-asteella, että hänen osaltaan urapolku tulisi kulkemaan tiiviisti pitkin Marttilanmäen maisemia, hänen isänsä ja isoisänsä viitoittamalla tiellä. Häntä on kuitenkin matkan varrella ohjannut kova tahto oppia uutta.

– Kyllähän se niin on, että maatalous on ollut sellaisen muutoksen kourissa viimeiset vuosikymmenet, että kouluttaminen tekee vain hyvää. Lukio oli mielestäni yleissivistävä ja todella hyödyllinen. Se oli selvä, että vähän piti lähteä hakemaan tietoa tukanjuureen, Marttila lataa hänelle tyypillisellä pohdiskelevalla tavalla.

Marttiloiden tila Jalasjärvellä on levittäytynyt isolle alueelle, lähellä kolmostietä.

Omien siipien kantavuutta pitää saada kokeilla.

Matti Marttila.

Tällä hetkellä Marttila on opintyötä vailla valmis agrologi, ja opintoja hän on hoitanut kotoa päin, toisinaan Seinäjoen ja toisinaan Ilmajoen suuntaan. Poismuutto opiskeluiden ajaksi ei koskaan käynyt mielessä, sillä kotitilalla on tekemistä riittänyt.

– Faktahan on se, että nuo käytännön asiat on ollut hyvinkin nuoresta hallussa. Kun sitä 2–3 vuoden vanhana istahtaa isän viereen traktorinpenkille ja alkaa itse kokeilemaan hetki kun jalat polkimiin yltää niin sen tekemisen oppii siinä ohessa. Tosiasia on kuitenkin se, että vastuuta oppii kantamaan silloin kun sitä saa. Omien siipien kantavuutta pitää saada kokeilla, Marttila muistelee.

”Paholaisen asianajaja”

Perunat kiehuvat ison tuvan keittiön hellalla muorin valmistellessa lounasta. Työntekijät ja talon väki ovatkin tuttu näky yhteisen pöydän ympärillä, josta myös yhteishenkeä ammennetaan.

Nuoren Matin isä Kyösti oli vasta 18-vuotias noustessaan Marttilanmäellä isännän rooliin, ja tänään 24-vuotias Matti on hiljattain liittynyt sika- ja nautatilaa pyörittävän Picnus Oy:n osakkaaksi. Sukupolvien ketjussa luonnollista nuoremmalle sukupolvelle on ollut haastajan rooli.

– Olemme varmaan isän kanssa siinä tilanteessa juuri nyt, että opimme toinen toisiltamme. Vuosien saatossa häneltä on siirtynyt minulle paljon hiljaista tietoa ja tänään taas keskustelemme asioista. Pitkällä tähtäimelle olen meillä vähän se paholaisen asianajaja, ja silloin sana ”miksi” on paljon käytössä, Matti avaa.

Hän myös myöntää avoimesti, että joskus tulee kyseenalaistettua koko tekemistä, mutta nojaten omien sanojensa mukaan ”vahvaan maauskoon” ne hetket ovat yllättävän harvassa.

Matin vanhemmat, Kyösti ja Saara Marttila, ovat Jalasjärveläisen Picnus-tilan isäntäpari.

Matti Marttila on kasvanut osaksi tilan toimintaa. Jo lapsesta asti on opittu arvostamaan ruokaa ja ruoan tuotantoa ja sitä kovaa työpanosta ja aikaa mitä sen tuottaminen suomessa vaatii.

– Enitenhän tässä harmittaa se, että alan arvostus on niin matala. Eihän me maaseudulla tukia haluta, kaikkien ajatuksissa on, että tehdystä työstä saataisiin korvaus, joka on kohdallaan.

Matti Marttila näkee omassa mielessään maatalouden isompana kokonaisuutena, kun pelkkänä ruoantuotantona. Hän kuvailee toimintaa kylän ja oman lähiyhteiskunnan elintoimintojen ylläpitona, eränlaisena laajentuneena palveluntarjoajana.

– Siihen liittyy niin monta asiaa ruoantuotannon lisäksi. Otetaan esimerkiksi jokivarisen ja metsien hoitoa ja myös tätä nykyä energiantuotantoa omalla tilalla. Ja sitä että mekin pystymme omalta osaltamme työllistämään meidän kylämme väkeä, se on iso asia, Marttila linjaa.

Oma biokaasulaitos näki päivänvalon viime kesänä

Yllä mainittu energiantuotanto ei ole vain pelkkää puhetta, vain ihan konkreettista totta. Heinäkuussa 2021 Marttilanmäen oma biokaasulaitos alkoi toden teolla puhisemaan ja tällä hetkellä tuotanto kattaa tilan oman sähkön ja lämmön tarpeet. Pieni ylijäämä pystytään myymään tankattavaksi ja myös käyttämään omissa koneissa polttoaineena.

Vaikka biokaasulaitos on vielä melko uusi, ovat energiakysymykset olleet Matin kiinnostuksen kohteena jo pidemmän aikaa.

Oma biokaasulaitos aloitti toimintansa kesällä 2021.

– Jo lukiossa aloin itse ottamaan selvää anaerobisesta mädättämisestä, ja tässä nyt ollaan. Kyllähän esimerkiksi puhdistus, painostus ja metaanin tuotanto ovat oikeasti kiehtovia asioita.

– Kannattaakseen myös tässä tarvitaan massaa, ja se taas vaatii isompia kokonaisuuksia ja mahdollisia yhteistöitä. Ei tuo kupu tuolla pellonreunalla mikään automaattinen kultakaivos ole, se vaatii paljon raaka-aineita ja energiaa. Voimme toki puhua hiilineutraalista tuotantotavasta, mutta matka sinne on pitkä ja mutkainen, Matti näkee.

Kohti kestävää tulevaisuutta

1930-luvulla kun Marttilanmäellä aloiteltiin maataloutta, eläimille riitti vieläkin pihapiirissä pystyssä oleva kivinavetta.

Tänä päivänä viljelyksessä on 600 hehtaaria maata, omaa ja vuokrattua. Kolmen robotin navetassa märehtii 160–165 lypsävää ja mahtuu osakeyhtiön tuotantoon myös reilun tuhannen lihasian kokoinen sikalakin.

– Täyttäähän tämä tavallaan teollisen tuotannon ennusmerkit skaalan suhteen, mutta ei tämä tuotanto teollista ole. Toimintaympäristön ehdoilla tässä on edetty. Tasapainon löytäminenhän tässä on se haaste, tuskin 40 lehmän parsinavettaan palaaminen olisi meidän tai eläinten kannaltakaan parempi ratkaisu ja Amerikan mallit ei meitä kiinnosta.

– Tässä skaalassa pystymme vielä pitämään jalat vakaasti maassa, Matti Marttila toteaa.

Viljelyksessä Marttiloilla on noin 600 hehtaaria maata, omaa ja vuokrattua

Keskustelun painuessa ehtoopuolelle yleisvaikutelmaksi Matti Marttilan puheista jää päällimmäisenä kolme asiaa.

Osaaminen, realismi ja ammattiylpeys.

Kyllä minut useasti valtaa tunne siitä, että me teemme oikeasti tärkeätä hommaa.

Matti Marttila.

Marttilanmäen nuoressa isännässä vaikuttaa löytyvän tarpeeksi tietotaitoa rakentaa kestävää tulevaisuutta suomalaisella maaseudulla, mutta myös kokemuksen ja näkemyksien tuomaa realismia tehdä sitä tavalla, joka ottaa vahvasti omat edellytykset ja jatkuvassa myllerryksessä olevan toimintaympäristön huomioon.

Ammattiylpeyden osalta Matti saa itse päätteeksi kiteyttää ajatusmaailmaansa.

Vahva maausko vie Marttilan Mattia haasteiden keskellä eteenpäin: ”Paras tapa edetä on avoimuus”
Marttilan tilalla on sekä lypsäviä lehmiä että sikala täydessä toiminnassa.

– Kyllä minut useasti valtaa tunne siitä, että me teemme oikeasti tärkeätä hommaa. Epävarmuustekijöitä on paljon ja sosiaalisessa mediassakin ammattikunta saa paljon lokaa niskaansa. Mielestäni kuitenkin paras tapa edetä on avoimuus juuri kotimaisen ruuantuotannon esille nostamisen suhteen.

– Eihän tässä kukaan kauhean helpolla pääse, mutta itse en sitä kyllä haluakkaan. Yhdenlainen työnarkomaani minäkin varmaan olen mutta tämän työn tuomaa vapautta ikinä en vaihtaisi pois.

PS. Katso myös Snellmanin juhlavuoden 2021 aikana tehty tilatarinavideo, jossa kerrotaan Marttiloiden tilan historiaa.