Siirry sisältöön
”Suhtautumisemme arkiseen jauhelihaan muuttui täysin” – rohkea päätös antoi suomalaisille mahdollisuuden parempaan 1

Kunnon jauheliha ehtii ainutlaatuisen tuoreena perhetilalta pöytään

Tuoreus on yksi Kunnon jauhelihamme laadun mittareista. Varmistaaksemme, että raaka-aineena käytetty suomalainen liha säilyttää sekä makunsa että rakenteensa parhaalla mahdollisella tavalla, olemme rakentaneet tuotantoketjumme siten, että Kunnon jauhelihat ovat tilalta kaupan tiskissä keskimäärin vain kolmessa päivässä. Käytännössä tämä on mahdollista siten, että emme käytä jauhelihamme valmistuksessa lainkaan pakastettua lihaa. Samasta syystä Kunnon jauhelihasta irtoaa myös vähemmän nestettä kypsennettäessä. Se itse asiassa paistuu eikä kiehu pannulla. Kaikki tämä on vaatinut huomattavasti enemmän työtä kuin saattaisi äkkiseltään kuvitella, mutta lopputulos on ollut kaiken vaivan arvoinen.

Jauheliha on vakava asia

Jauheliha on olennainen osa ruokakulttuuriamme ja monissa perheissä sitä syödään viikoittain. Tuoreus ja laatu ovatkin meille ensijaisen tärkeitä, koska kyseessä on meille suomalaisille niin tärkeä tuote. Haluamme, että kotikokeilla on mahdollisuus valita arkeensa laadukkaita tuotteita ja siksi teemme tavallisimmat tuotteet parhaalla mahdollisella tavalla.

Saamme raaka-aineen suoraan omilta perhetiloiltamme, mutta pystyäksemme hyödyntämään sen heti tuoreeltaan jauhelihan valmistuksessa, oli meidän tehtävä merkittäviä uudistuksia koko tuotantoprosessiimme. Enää ei ollut mahdollisuutta välivarastoida naudan- ja possunlihaa pakkasvarastoon, vaan koko tuontanto oli integroitava yhteen ketjuun. Tästä oli lopulta hyötyä sekä tuotteiden puhtaudelle että tuoreudelle, sillä enää lihoja ei tarvitse siirtää paikasta toiseen.

Tuoreutta, joka näkyy ja maistuu

Koska matka perhetilalta kauppaan kestää vain muutaman päivän on Kunnon jauhelihamme ainutlaatuisen tuoretta. Sen, että emme käytä lainkaan pakastettua lihaa, voit huomata myös omassa keittiössäsi. Pakastaminen rikkoo lihan solurakenteen, siksi pakastamattomasta Kunnon jauhelihasta irtoaa paistettaessa vähemmän nestettä pannulla. Pakastamaton liha on lisäksi maultaan selvästi raikkaampi ja puhtaampi ja se tuoksuu hyvältä paistettaessa.

Koska me emme sitä tee, voit sinä huoletta pakastaa

Jo kertaalleen pakastettua lihaa ei suositella pakastettavan uudestaan. Niinpä Kunnon jauhelihan erinomaisiin piirteisiin kuuluu myös se, että jauhelihan ja siitä tehdyt ruuat voi huoletta pakastaa. Kun jääkaapissasi on Kunnon jauhelihaa, voit luottaa siihen, että valmistukseen on käytetty ainoastaan pakastamatonta, gm-vapaata lihaa suomalaisilta perhetiloilta.