Siirry sisältöön
Snellman löysi flow-tilan – kolme uutta Flowpack-jauhelihaa markkinoille 1

Snellman löysi flow-tilan – kolme uutta Flowpack-jauhelihaa markkinoille

Meidän tapamme Uutiset

Suurin muutos tapahtui oikeastaan jo toukokuussa, kun Snellman esitteli uuden ympäristöystävällisemmän ja käytännöllisemmän pakkauksen jauhelihalle. Alun perin myyntiin tuli ainoastaan Kunnon sika-nauta jauhelihaa uudessa 400 gramman pakkauksessa, mutta nyt on tullut aika ottaa seuraava askel.

Hankintapäällikkö Anders Storsved pitää kädessään Kunnon jauheliha-pakettia.
Iloinen hankintapäällikkö Anders Storsved ja uutuustuote, Naudan jauheliha 20% uudessa pakkauksessa.

– Työ on edennyt alkuperäisen aikataulun mukaisesti ja tämän ajan olemme myös hyödyntäneet. Meillä oli vahva luottamus tähän projektiin lähtiessämme ja oli tärkeä tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Emme olisi tässä tilanteessa ilman talon sisäistä hienoa yhteistyötä, johon ovat osallistuneet tuotantoväki, tuotekehitys, huoltoporukat ja markkinointi, toteaa lihanjalostuksen hankintapäällikkö Anders Storsved.

Työ uuden pakkauksen parissa aloitettiin lähes kolme vuotta sitten. Keväällä markkinoille tuotu uusi pakkaus säästää käytännössä peräti 76 prosenttia muovia tuotantovaiheessa, mutta uudella pakkausmuodolla on myös merkitystä itse tuotteen kannalta.

Kuluttajilta tullut palaute on yllättänyt positiivisesti.

Anders Storsved, hankitapäällikkö

Suomen ekologisin jauhelihapakkaus

Flowpack säilyttää jauhelihan kuohkeana ja täten se myös murustuu helposti paistaessa. Uusi pakkaus on myös todella helppo avata ja siitä huolimatta erittäin kestävä.

Syyskuun alusta kaupan hyllystä löytyy Naudan jauheliha 10 %, Naudan jauheliha 20 % sekä Naudan paistijauheliha uudessa pakkauksessa.

Snellman löysi flow-tilan – kolme uutta Flowpack-jauhelihaa markkinoille
Tuoteperhekuva, neljää eri jauhelihaa nyt saatavilla uudessa pakkauksessa.

– Tässä on pakkaus, joka tuo lisäarvoa kuluttajalle. Sekä käytettävyyden että ympäristön kannalta. Snellmanin Kunnon jauhelihalla on nyt Suomen ekologisin jauhelihapakkaus, sanoi Storsved lanseerauksen yhteydessä toukokuussa.

Kun Snellman nyt laajentaa uuden pakkauksen tuoteperhettä yhdestä jauhelihasta neljään, on se luonnollinen kehitysaskel sillä matkalla joka oikeastaan on vasta päässyt alkuun.

– Kuluttajilta tullut palaute on yllättänyt positiivisesti. Erityisesti nuoret kuluttajat tekevät tietoisia valintoja ja arvostavat muovimäärän vähenemistä. Monelle myös tuoteperheen laajeneminen tarkoittaa että hyllystä löytyy omaa suosikkijauhelihaa entistä paremmin paketoituna, toteaa Flowpack-projektin isä Anders Storsved.

tuotantokuva flowpack-linjastolta
Kuusisaaren tehtaalla tuotetaan syyskuusta lähtien neljää eri jauhelihaa Flowpack-pakkauksessa.

Kuluttajan kannalta muutos näkyy kaupan hyllyssä nyt syyskuun alussa, jolloin uudet 400 gramman Flowpack-pakkaukset saapuvat markkinoille:

  • Naudan jauheliha 10 % 400 grammaa
  • Naudan jauheliha 20 % 400 grammaa
  • Naudan paistijauheliha 400 grammaa
  • Sikanauta jauheliha 400 grammaa