Siirry sisältöön
Auto Draft 9

Snellman vahvistaa asemiaan entisestään Ruotsissa

Snellman lanseeraa Familjen Snellmanin korkealaatuiset lihatuotteet ja lihajalosteet uudella ulkoasulla. Yritys viettää ensi vuonna 70 v juhliaan ja uusi ulkoasu on osaltaan ylistyslaulu ”modernille perinteelle”.

Meidän tapamme

Perheyritys Snellman on viime vuosien aikana kasvattanut toimintaansa Ruotsissa ja tällä hetkellä yritys toimii peräti viiden eri tuotemerkin voimalla länsinaapurissa. Lihatuotteiden ja valmisruoan kysyntä on kasvanut vuosittain merkittävästi.

Roland Snellman, toimitusjohtaja.

– Myyntimäärämme ovat kasvaneet kymmeniä prosentteja tänä vuonna, lähemmäs viisikymmentä prosenttia joissakin tuotteissa, kertoo Roland Snellman, joka on Snellmanin Lihanjalostuksen toimitusjohtaja Pohjanmaalla, Pietarsaaressa.

Snellmanin perheyritykselle tämä on hyvä uutinen. Pieni makkaratehdas, jonka veljekset perustivat vuonna 1951 on vuosien aikana kasvanut merkittäväksi elintarvikekonserniksi.

Uusi ulkoasu Ruotsissa

Perheyritys haluaa nyt kasvaa edelleen, eikä vähiten juuri Ruotsissa, jossa Snellman toimii nimellä Snellman Sverige AB ja markkinoi nimellä Familjen Snellman – Snellmanin perhe.

Snellman lanseeraa Familjen Snellmanin korkealaatuiset lihatuotteet ja lihajalosteet uudella ulkoasulla. Yritys viettää ensi vuonna 70 v juhliaan ja uusi ulkoasu on osaltaan ylistyslaulu ”modernille perinteelle”.

– Kun nyt teemme suuren panostuksen Ruotsin markkinoille, niin olemme halunneet käydä läpi ulkoasumme ja pakkauksemme. Me valmistamme tuotteemme periaatteella ”Enemmän makua – vähemmän lisäaineita” ja haluamme, että myös pakkauksemme ovat relevantteja kuluttajalle, kuvaa Roland Snellman.

“Haluamme antaa kuluttajalle mahdollisuuden parempaan”

Pakkausten lisäksi uusi ulkoasu näkyy myös Ruotsin kotisivuilla familjensnellman.se ja sosiaalisessa mediassa. 

Mats Palmgren, Madeleine Hasselhuhn ja Abbe Mateus hoitavat Familjen Snellmanin myyntiä.

Keskitymme selkeämmin viestimään yrityksemme fokuksesta laatuun ja vastuuseen. Teemme muun muassa töitä vähentääksemme hävikkiä kaikilla osa-alueilla.

– Vastuu on oikeastaan vain tyhjä sana, jos sitä ei voi perustaa konkreettisiin tekoihin. Meillä Snellmanilla ihmisten, luonnon ja eläinten hyvinvointi on aina keskiössä. Me haluamme parantaa työtämme jatkuvasti. Se on osasyitä siihen, miksi tehtaamme toimii biokaasulla ja miksi tiloillamme on omat laatuohjelmat. Haluamme antaa kuluttajalle mahdollisuuden parempaan ja kestävämpään ruoka-arkeen, päättää Roland Snellman.

Uudistetut tuotteemme löytyvät valituista Ica- ja Coop-myymälöistä lokakuun aikana. Voit löytää meidät käyttämällä karttapalveluamme avuksesi.