Siirry sisältöön
Valveutuneet ja tiedostavat kuluttajat pitävät lihatalon varpaillaan – ruoka-allergiapäivää vietetään suomessa ensimmäistä kertaa

Valveutuneet ja tiedostavat kuluttajat pitävät lihatalon valppaana – ruoka-allergiapäivää vietetään suomessa ensimmäistä kertaa

Laadukkaassa ja vastuullisessa kotimaisessa lihatuotannossa on monta muuttujaa. Lokakuun 13 päivänä vietetään maassamme ensimmäistä kertaa ruoka-allergiapäivää. Snellmanilla allergeenit on otettu huomioon toiminnan joka vaiheessa.

Vakaavaa yliherkkyyttä aiheuttavat aineet on listattu ja otettu huomioon tuotannossa, ja aineet on aina ilmoitettava korostettuina pakkausmerkinnöissä. Elintarviketuotannossa huomioitavien aineiden lista on pitkä, mutta Snellmanin osalta tuotteista löytyy tällä hetkellä vain maitoa, vehnää ja sinappia.

– Esimerkiksi meidän kotlettimme on haastava tuote. Koska tuotteesta löytyy sekä vehnää, maitoa että sinappia, se tehdään kokonaan eristyksessä, kertoo Snellmanin lihanjalostuksen ravitsemusasiantuntija Suvi Myllymäki.

Allergeenien kannalta haastava, maultaan ja valmistushelppoudeltaan loistava.

Ristikontaminaation riski huomioidaan

Viimeisten vuosien aikana Snellmanilla on aktiivisesti pyritty vähentämään allergeenien käyttöä ja näiden prosessien lopputuloksena esimerkiksi soijaa tai selleriä ei tuotteista enää löydy.

– Oma kokonaisuutensa on ristikontaminaation riski. Tuotantolinjat hyödynnetään optimaalisesti allergeenit huomioon ottaen. Säännölliset välipesut ja puhtausnäytteiden otto ovat oleellinen osa tätä toimintaa. Makkarantuotantoon kuuluvat juustot säilytetään erillään ja ne kulkevat tiettyjä reittejä pitkin linjalle, Myllymäki paljastaa.

Valveutuneet ja tiedostavat kuluttajat pitävät lihatalon varpailla – ruoka-allergiapäivää vietetään suomessa ensimmäistä kertaa
Jenni Rättö ja Suvi Myllymäki suorittamassa tarkistuskäyntiä tuotannossa.

Hän huomauttaa myös, että esimerkiksi maito on pystytty poistamaan maksaosastolta kokonaan. Snellmanin lihanjalostus aloitti vuonna 2020 oman lihaliemen tuotannon Kuusisaaressa, ja on sillä tavalla pystynyt avaamaan suositun tuoteperheen myös maitoallergikoille ja laktoosille yliherkille kuluttajille.

Linjastolla jatkuva huomio yksityiskohdissa

Snellmanin toimintaa ohjaavat muutenkin erittäin tarkat omavalvontasuunnitelmat, joiden puitteissa laatuassistentit kiertävät päivittäin osastoilla varmistaen, että kaikki on tehty oikein.

– Aikaisemmin meillä oli linjoilla värikoodatut astiat, kauhat ja työkalut ohjaamassa toimintaa monella osastolla, mutta sitä ratkaisua ei enää tarvita. Myös pesurutiinit ja ajojärjestys linjoilla ottaa allergeenit huomioon, kertoo hygienia-assistentti Jenni Rättö.

Mausteiden kanssa ollaan tarkkoja Kuusisaaressa.
Mausteiden kanssa ollaan tarkkoja Kuusisaaressa.

Mikään järjestelmä ei luonnollisesti ole sataprosenttisesti vesitiivis, mutta prosessia parannetaan jatkuvasti. Jopa mausteiden annostelussa ja jakelussa on noudatettava suurta tarkkuutta. Mausteosastolla on huippuimuri, joka ottaa talteen mahdollisesti pölyävää maustetta. Itse mausteet taas ovat tarkasti annosteltuja ja menevät osastoille suljetuissa pakkauksissa ja ne hyödynnetään sataprosenttisesti.

Kyselyt lisääntyneet

Sekä ulkoiset että sisäiset auditoinnit pitävät lihatalon varpaillaan, ja tärkeään rooliin nousee myös yhteistyö koko toimitusketjun sisällä.

– Esimerkiksi takaisinvetoja harjoitellaan säännöllisesti. Allergiaan liittyvät takaisinvedot ovat toki harvinaisia, mutta meillä on kaupan kanssa olemassa protokolla sitä varten, paljastaa Myllymäki.

Myllymäki myös myöntää, että yhteydenotot ruoka-allergioihin ovat viime aikoina lisääntyneet.

– Itse kahden pienen lapsen äitinä tiedän miten tärkeitä nämä asiat ovat allergiaperheiden arjessa. Aika paljon kyselyitä meille tulee. Viimeisten vuosien aikana nämä yhteydenotot ovat lisääntyneet huomattavasti. Valveutuneempia ja tiedostavampia kuluttajia on tänään enemmän, vanhemmat ovat tietoisempia ja onneksi paljon tutkittua tietoa myös löytyy, Myllymäki päättää.

TIETOA RUOKA-ALLERGIOISTA

  • Tänä vuonna vietetään ensimmäistä kertaa ruoka-allergiapäivää, jolloin esille nousee erityisesti pikkulasten ruoka-allergiat. Muun muassa huoli lapsen voinnista, allergiselle sopivan ruuan tekeminen monta kertaa päivässä, mahdolliset yövalvomiset lapsen kivun tai kutinan vuoksi, oireiden pohtiminen ja lääkärikäynnit voivat kuormittaa perhettä.
  • Vertaistuki, allergiaperheen rutiinien löytäminen, avun vastaanottaminen ja tieto voivat helpottaa perheen jaksamista lapsen allergioiden kanssa.
  • Apua antaa myös esimerkiksi erimenu.fi palvelu, joka on ammattilaisten ylläpitämä maksuton palvelu. Palveluun on koottu reseptejä, jotka mahdollistavat herkullisten ja monipuolisten ruokien ja leivonnaisten valmistuksen. Reseptit ovat ruoka-allergia-asiantuntijoiden laatimia ja tuotetiedoista vastaavat elintarviketuottajat.
  • Voi tallentaa palveluun omia ruokavalioitasi valitsemalla kaikki ne ruoka-aineet, joita sinä (tai läheisesi) et voi käyttää. Tällöin Erimenu voi etsiä ja näyttää sinulle sopivat reseptit ja tuotteet tarkat ruokarajoitteesi huomioiden.

(lähde: allergia.fi-sivusto)