Siirry sisältöön
7 yleistä virhettä keittiössä

7 yleistä virhettä keittiössä

Ruokaideoita

Jokainen meistä on varmasti joskus tehnyt virheitä keittiössä. Esimerkiksi ruoan pohjaan palaminen lienee kaikille tuttu ongelma, joka ratkeaa helposti vähentämällä lämpöä ja tarkkailemalla tiiviimmin valmistuvaa ruokaa. Mutta löytyy myös muita kokkailun onnistumiseen vaikuttavia asioita, joita ei välttämättä tule heti edes ajatelleeksi. Kokosimme tähän muutamia yleisiä virheitä. Ja juuri virheistä oppimallahan meillä on mahdollista tulla paremmiksi kokeiksi.

1. Liian täysi paistinpannu

Usein epäonnistuminen keittiössä johtuu siitä, pannuun tai vuokaan on laitettu yksinkertaisesti liian suuri määrä aineksia. Liian täysi paistinpannu nimittäin viilenee, mikä saattaa lihan kohdalla johtaa siihen, että lihasta irtoaa nesteitä eikä se paistu kauniisti, vaan alkaa suorastaan kiehumaan pannulla. Myös ainesten sisältämän nesteen määrä kannattaa ottaa huomioon, sillä se vaikuttaa paljon kypsymisprosessiin. Erilaiset ainekset kannattaakin monesti kypsentää toisistaan irrallaan. Hyvä nyrkkisääntö määrään on myös se, että paistettavia aineksia pitäsi pystyä kääntelemään pannulla ongelmitta.

Liian täysi paistinpannu

2. Liian vähän suolaa

Oletko joskus saanut eteesi aterian, jossa oli aivan liian vähän suolaa? Sitten varmasti tiedät, ettei se maistu kovin hyvältä. Esimerkiksi maustamattomien ja marinoimattomien pihvien parhaat maut saadaankin esiin sopivalla määrällä suolaa.

On myös yleinen käsitys, että suolaa voi lisätä halutessaan ruoanvalmistuksen jälkeen. Ongelma tässä on kuitenkin se, että ruoka tarvitsee suolaa jo valmistuksen aikana. Suola auttaa kontrolloimaan mehevyyttä ja rikastamaan ruoan ominaismakuja. Lisäämällä suola jo ruoanvalmistusprosessissa varmistetaan tasainen makuelämys. Ruokaa kannattaakin maistaa valmistuksen aikana ja lisätä rohkeasti suolaa ja muita mausteita.

3. Lihan ruskistamatta jättäminen

Jos haluat tarjota lihaa, jossa on ihanan moniluonteinen ja syvä maku, kannattaa liha ruskistaa todella kuumalla pannulla tai uunissa. Ruskistaminen karamellisoi lihan pinnan ja lopputuloksena on maukas lihan maku, johon sekoittuu myös sopivasti kahvimaista kitkeryyttä ja pähkinäistä toffeemaisuutta.

Ruskistamisen aikana tapahtuvaa ilmiötä kutsutaan Maillard-reaktioksi pelkistävien sokereiden reagoidessa lämmöstä johtuen aminohappojen tai proteiinien kanssa.

4. Oliiviöljyn käyttäminen paistamiseen

Oliiviöljy ei sovellu paistamiseen kovinkaan hyvin, sillä se ei kestä kuumuutta. Niinpä seurauksena saattaa olla savua keittiössä ja jopa epätoivottua kitkerää maku annokseen. Parempia vaihtoehtoja esimerkiksi lihan paistamiseen onkin vaikkapa perinteinen voi.

Paistamisen sijaan oliiviöljyä voi toki käyttää valmiiden ruoka-annosten viimeistelyyn, missä se onkin parhaimmillaan.

5. Valkosipulin lisääminen liian aikaisin

Paistinpannulla käy helposti niin, että sipuli ruskistuu, mutta valkosipuli palaa. Tämä johtuu siitä, että valkosipulissa on paljon vähemmän vettä ja enemmän sokeria. Niinpä valkosipuli kannattaakin lisätä pannulle vasta ruskistuksen loppuvaiheessa.

6. Happamuuden unohtaminen

Vaikka ruokaan laittaisi runsaasti suolaa ja muita mausteita, saattaa se toisinaan silti maistua lattealta ja mitäänsanomattomalta. Yleensä tämä johtuu siitä, että ruoassa ei ole tarpeeksi happamuutta. Happamuus ruoassa tuo annokseen kaivattua lisämakua ja auttaa suolaisen ja makean tasapainon pitämisessä.

Happamuutta lisätään lisäämällä esimerkiksi sitruunaa, limeä tai viinietikkaa. Jos kastike maistuu liian täyteläiseltä, kannattaa lisätä happamuutta. Siksi myös monien leivitettyjen leikkeiden kera tarjoiltavat kastikkeet sisältävät tärkeän happaman ainesosansa.

7. Lihan syöminen heti kypsennyksen jälkeen

Kun vaikkapa pihvi kypsyy, vetäytyvät lihan nesteet pihvin keskelle. Siksikin on tärkeää antaa lihan levähtää vähän aikaa kypsennyksen jälkeen, jotta nesteet levittyvät mahdollisimman laajalle tehden lihasta mehevän. Hyvä muistisääntö on antaa pienemmän lihaviipaleen seistä 5 minuuttia ja suuremman paistin 20–30 minuuttia kypsennyksen jälkeen.

Jo pelkästään nämä vinkit muistamalla moni ruokalaji onnistuu entistä paremmin ja uuttahan voi oppia koko ajan matkalla kohti oman elämänsä mestarikokki-titteliä! Mikäli näistä vinkeistä oli hyötyä tai uutta tietoa sinulle, laita hyvä kiertoon jakamalla vinkit myös ystävillesi sosiaalisissa medioissa.