Snellmanin veljesten joulumuistoissa korostuvat kiitollisuus ja kova työ: ”Olimme aivan poikki”

23.12.2022

Joululla on aina ollut erityinen merkitys veljesten Karl, Per ja Henry Snellmanin elämässä. Lämminhenkisessä ja avoimessa keskustelutuokiossa kahvikupin äärellä veljekset kertovat lapsuuden muistoistaan, työelämän haasteista ja toiveistaan ennen vuoden 2022 joulua.

Per Snellman avaa oven ja toivottaa meidät tervetulleeksi vakaalla kädenpuristuksella. Pelle, kuten häntä kutsutaan, on kutsunut päivän kunniaksi vanhemman veljensä Karl-Johanin (Kalle) ja nuoremman veljensä Henryn joulukahville ja juttutuokioon.

– Laitatteko veljet puhelimet pois päältä, ettei tule epämiellyttäviä häiriötekijöitä, kun juttelemme, pyytää Pelle veljiään, jotka kuuliaisesti noudattavat ohjetta.

– Odottakaa hetki, otan teistä kuvan ja laitan sen lasten ryhmään, niin tietävät ketkä ovat tulleet kylään, sanoo Pellen vaimo Gerda ja pitää puhelinta edessään valmiina kuvaamaan.

Olemme saapuneet kerrostaloasuntoon, viidenteen kerrokseen, keskelle Pietarsaarta. Se on Pellen ja Gerdan koti. Samassa talossa asuvat omissa asunnoissaan myös kaksi muuta veljeä.

Snellmanin vuonna 1951 perustaneiden vanhempien veljien, Kurtin ja Larsin muisto elää vahvana ja on alati läsnä, kun aloitamme keskustelun jouluista ennen ja nyt.

– Oli kiire, sen ainakin muistan, sanoo Kalle Snellman, kun hän muistelee työelämänsä vuosia Snellmanilla.

”olimme aivan poikki”

Hän kertoo, kuinka veljekset tekivät yötä päivää töitä ennen joulua. Viikonloputkin menivät töissä. Kaikki piti saada valmiiksi ja suuret joulukinkut piti saada keitettyä, että pietarsaarelaiset saivat tarvitsemansa ennen joulua.

– Se oli raskasta, mutta myös hauskaa, muistaa Kalle hymyillen samalla kun antaa muistojen viedä mennessään.

Näemme, kuinka muistojen lämpö leviää koko hänen olemukseensa.

Per Snellman jatkaa.

– Ennen joulua kävimme aina joulukahvilla Lasse-veljen luona. Lassen perhe asui tehtaan yläkerrassa Piispankadulla. Kun sitten muutimme Amerikankadulle oli Kurtin ja Brittan vuoro tarjota joulukahvit.

Snellmanin veljekset puolisoineen kinkun kimpussa 1970-luvulla.

Kaikki veljekset muistavat kauhunsekaisella ihastuksella sitä, miten raskasta työ oli joulun alla. Jouluaattona päivä alkoi neljän aikaan aamulla ja kaikkien toimitusten ja myyntityön jälkeen oli jo ilta, ennen kuin miehet pääsivät oman kotinsa rauhaan.

– Lapset olivat odottaneet ja odottaneet, että saisivat koristella joulukuusen, kun tulen kotiin. Olin niin väsynyt, että makasin lattialla jalat lämpimässä vesivadissa, jonka puolisoni Anna-Lisa oli minulle laittanut. Oli niin vaikea innostua kuusen koristelusta lasten kanssa, olin niin väsynyt, muistelee Kalle.

– Se oli juuri noin. Sitä ei vain rauhoittunut ennen kuin myöhään jouluaattona. Ei tullut oikein kunnolla nukuttua ja töitä tehtiin yötä päivää, arkena ja sunnuntaina ja kuten Kalle sanoi, olimme aivan poikki, vahvistaa Henry.

jouluevankeliumia ja lipeäkalaa

Lapsuuden joulut saavat veljekset syttymään ja puhe tulvii muistoja lahjoista, perinteistä ja vanhempien, Idan ja Hermannin kodin lämmöstä.

– Jouluaattona söimme päivällistä yhdessä ja kokoonnuimme pöydän ympärille. Ainakin ne meistä, jotka vielä asuivat kotona. Ruuan jälkeen isä luki jouluevankeliumin ja sen jälkeen saimme joululahjamme. Niin minä sen muistan, kertoo Kalle.

Veljesten lapsuudenkoti Kolpin kylässä, Pedersöressä.

Per Snellman muistaa tietyn lahjan, joka vaikutti toistuvan vuosittain. Eräänlainen teemalahja sota-ajan ja sodan jälkeisen ajan Kolpissa: puolikas lyijykynä ja pieni vihko oli tuttu lahja lapasten, pipojen ja sukkien ohella.

– Kynä oli sidottu hamppunarulla pieneen vihkoon, joka oli neljäsosa A5-vihkosta. Sellaista oli silloin.

Henry Snellman, veljeskatraan nuorin muistaa myös ruokaluun liittyviä rituaaleja.

– Päivällisen jälkeen jännitimme, kun emme tienneet, että kuka on joulupukkina. Sen lisäksi muistan erityisesti lipeäkalan. Sitä piti olla jouluaattona. Jos joku ei sitä halunnut, sai jotakin muuta, mutta lipeäkala oli tärkeä perinne, kertoo Henry ja saa vahvaa taustatukea Pelleltä ja Kallelta.

Snellmanin veljesten joulupöydän tärkein ei tule kuitenkaan yllätyksenä.

– Kyllä se minulle on aito joulukinkku. Ei mitään pikkukinkkua tai viipaloitua, vaan aito joulukinkku. Sellainen, josta saat leikata itse reiluja siivuja ja jossa on reilusti makua, sanoo Pelle.

Per Snellman, Kalle Snellman ja Henry Snellman innostuneina puhumassa joulukinkusta.

– Sitä alkaa olla siinä tilanteessa, että pitäisi rajoittaa kaikkea sitä, mikä on hyvää, mutta kyllä se on kinkku. Sellainen kunnon kinkku potkalla, josta voi itse leikata kunnollisen siivun, jossa on paljon rasvaa. PALJON rasvaa! Sellainen pitää kinkun olla, tarkentaa Kalle.

ILO, kiitollisuus ja sisäinen rauha

Veljekset keskustelussa toistuu usein se kiitollisuus ja lämpö, joka jouluun niin usein liitetään. Jokainen haluaa hyvin selkeästi ilmaista, kuinka kiitollisia ja onnellisia he ovat niistä ihmisistä, joiden kanssa ovat saanet tehdä työtä joulujen alla eri vuosina.

– Se oli kyllä ihanaa porukkaa se meidän henkilökuntamme. Sen muistan. Olimme niin yhteen hitsautuneita ja kaikki tekivät kovasti töitä, muistaa Kalle.

Henkilökunnasta huolehtiminen on perinne, joka elää vahvana myös tämän päivän Snellmanilla. Eikä vain henkilökunnasta huolehtiminen. Toinen arvo, joka on ohjannut ja ohjaa yritystä edelleen, on halu auttaa vähäosaisia ja niitä, joilla on muuten vaikeaa. Tapa, joka oli aivan tavallinen veljesten lapsuudessa Kolpissa.

Henkilökunnan jouluaterialla 1980-luvulla.

–Äidillä oli tapana leipoa paljon ja oli ihmisiä, jotka eivät jaksaneet tulla leipää hakemaan. Muutamia vanhempia naisia ja leskiä, joiden saattoi olla vaikeaa liikkua. Kun he eivät enää jaksaneet noutaa leipää, oli meidän pienten poikien tehtävä viedä leipää heille. Ei tietysti vain jouluna, vaan joka viikko, muistaa Henry.

– Lähimmäiset ja ne, joiden tilanne oli heikompi, olivat aina tärkeitä. Alusta asti oli tärkeää muistaa puutteenalaisia joulupaketilla tai makkarapaketilla, joita veimme heille ennen joulua. Eikä siinä ollut kyse yhdestä tai kahdesta perheestä, vaan heitä oli aika monta. Mutta auttaminen oli meille päivänselvä asia, selventävät sekä Henry että Per.

Kalle Snellman vie keskustelua syvemmälle juurille ja perheen arvomaailmaan, kun hän valaisee omia ja veljesten toiveita.

– Se läpäisee koko yrityksen ja siemen siihen tulee vanhemmiltamme Idalta ja Hermannilta. Se siemen kylvettiin niin syvälle, että se kantaa hedelmää tänäkin päivänä.

– Me toivomme, että lapsemme ja lastemme lapset, samoin kuin yrityksen päättäjätkin voisivat rehellisesti ja oikein viedä perinteitämme eteenpäin. On yksinkertaisesti suuri ilo, kun voi auttaa toisia, sanoo Kalle Snellman.

Tänään Snellmanin veljekset asustavat Pietarsaaren keskustassa, Myllymäellä.

Kristillinen usko ja sen kultainen sääntö ovat jatkuvasti läsnä veljesten kanssa keskustellessa ja samassa hengessä he ilmaisevat toiveensa henkilökunnalle, tuottajille ja kaikille suomalaisille joulun aikaa ajatellen.

– Että jokainen löytäisi sisäisen rauhan, sitä me toivomme, päättää Per Snellman ja saa hyväksyviä nyökkäyksiä veljiltään.

Karl-Johan Snellman, syntynyt 1934

Per Snellman, syntynyt 1937

Henry Snellman, syntynyt 1939