Siirry sisältöön
Tiedoksi

Vastine

Snellman on viime päivinä ollut julkisen keskustelun kohteena. Keskustelun taustalla on Maaseudun Tulevaisuudessa 12.6. julkaistu artikkeli, jossa kerrottiin Snellmanin irtisanoneen yhteistyösopimuksen tuottajan kanssa. Sellainen herättää aina suuria tunteita ja hämmennystä.

Irtisanomista ei Snellmanin puolelta tehdä koskaan kevein perustein eikä mielivaltaisesti, vaan asiaa pohditaan tarkasti ja harkiten. Irtisanomisen yhteydessä tuottajan kanssa keskustellaan aina myös kasvotusten. Nyt luottamuspula katsottiin niin suureksi, ettei yhteistyön jatkamiselle ollut edellytyksiä.

Olisimme varmasti voineet toimia paremmin viestiessämme pitkäaikaisen tuottajamme kanssa. Olemme aidosti surullisia, että tilanne ajautui tähän pisteeseen. Päätös yhteistyön päättämisestä tehtiin raskain sydämin.

Tuottajan ääni on Suomessa valitettavan pieni ja on yhtä lailla meidän vastuullamme saada se kuuluviin. Tähän mietimme nyt uusia ratkaisuja.

Pietarsaaressa 15.6.2020
Roland Snellman, toimitusjohtaja
Snellmanin Lihanjalostus Oy