Ihmiset

05.03.2014

Henkilökuntamme on meille kullanarvoinen

Snellman arvostaa henkilökuntaansa. Olemme tosissamme. Henkilökuntamme on kullan arvoinen. Haluamme henkilökuntamme olevan sitoutunutta yrityksen ja alan etua silmällä pitäen ja teemme parhaamme, jotta henkilökunta viihtyisi ja kehittyisi.

Tutustu tästä sivun sisältöön:
– Koulutus
– Liikunta ja terveys
– Arvot
– Snellmanin henkilökuntaa esittelyssä

Herra Snellmanin palveluksessa työskentelee tällä hetkellä yli 600 henkilöä Pietarsaaressa. Koko Snellman-konsernissa työntekijöitä on jo yli 1000. Toivomme tuttavallisuuden Snellman-konsernin työilmapiirissä säilyvän myös yrityksen kasvaessa. Joskus puhumme Snellman-hengestä ja sillä tarkoitamme muun muassa sitä, että inhimillisyydelle tulee antaa aikaa ja mahdollisuuksia työpaikalla. Uskomme työympäristössä tapahtuvien hyvien inhimillisten kohtaamisten vaikuttavan positiivisesti stressitasoon, hyvinvointiin ja työmotivaatioon. kun viihdyt työtehtävissäsi ja tunnet olosi turvalliseksi kollegoidesi seurassa, stressitaso laskee ja hyvinvointi paranee.

Koulutus

Snellmanin yksi tukipylväistä on osallistuva henkilökunta. Sisäinen koulutus on nykyään tärkeä osa Snellmanin yrityskulttuuria. Oppisopimuskoulutusta on järjestetty Hämeenlinnan Lihateollisuusopiston kanssa 1990-luvulta lähtien.

Nykyään Snellmanilla on tarjota kolme eri koulutustasoa lihanjalostuksessa:

– Elintarvikealan perustutkinto
– Lihateollisuuden ammattitutkinto ja
– Elintarviketekniikan erityisammattitutkinto.

Koska toisen asteen ammattikoulutusta liha-alalla löytyy vain muutamalta paikkakunnalta Suomessa, on liha-alan ammattikoulutuksen taso ollut alhainen. Snellman on ollut ruotsinkielisen elintarvikealan koulutuksen edelläkävijä Suomessa. Nykyään Snellman järjestää oppisopimuskoulutusta myös kotieläinyrittäjille yhteistyössä Optiman ja Yrkesakademin kanssa.

Useimmat Snellmanin Lihanjalostus Oy:n tuotantohenkilökunnasta ovat suorittaneet elintarvikealan perustutkinnon ja suhtautuvat lihanleikkaajan ammattiylpeydellä työntekoon. Yksi Snellmanin henkilöstöpolitiikan tavoitteista on, että koko henkilökunta aina tuotannosta tj-tuoliin voisi tulevaisuudessa tituleerata itseään lihanleikkaajaksi suoritettuaan elintarvikealan perustutkinnon.

Liikunta ja terveys

Snellman panostaa henkilökunnan viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Liikuntaa ja terveyttä on yleisesti pidetty yrityskulttuurissa tärkeänä, koska alalla vaaditaan hyvää kuntoa.

Snellman tarjoaa henkilökunnalleen:

Terveysvalmentaja – Snellmanilla on oma terveysvalmentaja, kaikkien meidän tuntema Tom, joka on paikalla päivittäin. Yrityksellä on myös oma kuntosali, jossa henkilökunta saa harjoitella ilmaiseksi. Lisäksi järjestetään säännöllisesti mm. nyrkkeilyharjoituksia.

Yritysvalmentaja – Christoph Treier on Snellmanilla se henkilö, jonka puoleen henkilökunta kääntyy henkiseen valmennukseen liittyvissä kysymyksissä. Hänellä on vastaanotto ”Kabinetti Idassa” ja monet ovat ne kehityskeskustelut, jotka ovat kehittäneet niin yritystä kuin yksilöäkin. Kun hän ei ole auttamassa Snellmanin henkilökuntaa, valmentaa hän suomalaisia huippu-urheilijoita, kuten Kaisa Mäkäräistä ja rallikuski Marcus Grönholmia.

Ruoka – Ravitseva ja monipuolinen ruoka, jonka valmistavat yrityksen omat kokit paikan päällä.  Henkilökunta voi itse vaikuttaa ruokalistan sisältöön Team Keittiölaatikon kautta. Yrityksen omassa myymälässä henkilökunta voi tehdä ostoksia ja he tunnistavatkin useimmiten ensimmäisinä uudet myyntimenestykset tuoteuutuuksia lanseerattaessa.

Terveydenhoitaja – Oma terveydenhoitajamme Anna on paikalla yrityksemme toimitiloissa.

Arvot

Positiivinen, turvallinen ja tuttavallinen ilmapiiri, jossa innovaatio ja kova työ ovat keskeisiä, ei synny itsestään eikä se säily ilman panostuksia. Yrityksen perustamisesta lähtien me Snellmanilla olemme asettaneet henkilökuntamme etusijalle ja arvostamme sen panostusta ja ammattitaitoa. Pitääksemme yllä motivaatiota keskitymme koulutukseen, liikuntaan ja terveyteen.

Yrityksen arvot ovat tiivistetysti ”Me teemme, me uskallamme ja me välitämme”. Tällä tarkoitamme sitä, että teemme kovasti työtä sen eteen mihin uskomme koko ammattitaidollamme. ”Me uskallamme” viittaa perinteeseemme innovatiivisesta tuotekehityksestä ja uskaliaista yrityspanostuksista ja kannustaa jatkamaan samalla tavalla. ”Välittämisellä” tarkoitamme kaikkea henkilökunnan ja kuluttajan hyvinvoinnista kestävään kehitykseen sekä hyvään palveluasenteeseen, jolla toimimme yhteistyökumppaneidemme kanssa.