Kunnon lenkkiä kehitetään niin kauan kuin maku vaatii

Kauppojen hyllyihin alkuvuoden aikana ilmestynyt keinokuorellinen versio lisäaineettomasta Kunnon lenkkimakkarasta kasvatti lenkkivalikoimaamme neljään. Perinteisen Kunnon lenkkimakkaran rinnalle kehitettyjä vaihtoehtoja ei suinkaan saatu valmiiksi kädenkäänteessä. Taustalla on pitkä ja vaativa tuotekehitystyö, joka päättyy vasta kun tuotteen maku on juuri sellainen kuin pitää. Eikä työ oikeastaan pääty edes valmiiseen tuotteeseen, koska hyvääkin voi aina parantaa.

Tuotekehittäjät Kim ja Tore kertovat, että lenkkimakkaroiden kohdalla matka ideasta valmiiksi tuotteeksi kestää noin pari vuotta. Tarkastellaanpa vähän mitä kaikkea tuo prosessi pitää sisällään ja miksi uusia lenkkejä lähdettiin alun perin kehittämään.

 

lenkkimakkara

 

Lenkkimakkaraa kunnon lihasta

Halusimme tehdä lenkkimakkaran kunnon lihasta ja vähentää samalla lisäaineita. Mutta ennen kuin alkuperäisen Kunnon lenkkimakkaran maku oli saatu kohdalleen lisäaineena käytetyn fosfaatin poistamisen jälkeen, jouduttiin tuotekehitysosastolla tekemään satoja testejä. Lopputulos oli kuitenkin vertaansa vailla ja pian alettiinkin kehittää vaihtoehtoisia lenkkejä niin makkarasta luonnonkuoressa pitäville kuin lisäaineettomia tuotteita arvostaville kuluttajille.

Lenkkimakkarassa kuorella sekä lisäaineiden poistamisella on molemmilla vaikutuksensa lopputuotteeseen. Luonnonkuori tuo makkaraan oman makunsa ja samalla saadaan myös hieman voimakkaampi savunmaku, sillä keinokuori ei läpäise savua samalla tavalla. Myös eri lenkkien käyttökohteet vaihtelevat, sillä esimerkiksi keittoja varten keinokuori on helpompi poistaa.

Maku selviää vain testaamalla ja maistamalla

Tuotekehityksen tavoitteena on tehdä mahdollisimman luonnollinen tuote parhaista raaka-aineista, mutta kuten kaikkien tuotteidemme, myös lenkkimakkaroiden kohdalla tärkein kriteeri oli maku. Niinpä tuotekehittäjät kokoontuivat joka viikko maistelemaan uusia lenkkejä ja arvioimaan eri mausteseosten, lihapitoisuuksien tai savustuksen vaikutusta lopputulokseen.

Tuotekehittäjien ollessa tyytyväisiä pääsi myös muu henkilökunta kertomaan mielipiteensä. Lisäksi mukaan otettiin kuluttajia sokkotestin avulla. Mikäli koko organisaatio ei seisoisi tuotteen takana tai se ei maistuisi kuluttajien mielestä parhaimmalta, olisi kehitystyötä vielä jatkettava.

Kunnon lenkkimakkaroiden kohdalla oikean maun löytyminen vaati parin vuoden aikana lukuisia isompia ja pieniä viilauksia resepteihin sekä kymmeniä maistelukertoja.

Tuotekehitys ei ole vain lihapitoisuuden kasvattamista tai lisäaineiden poistamista

Pelkkä lihan määrän lisääminen ei automaattisesti tee tuotteesta parempaa. Lenkkimakkarat kadottavat helposti niille ominaisen rakenteen, jos vaikkapa perunajauho korvattaisiin kokonaan lihalla.

Kim ja Tore myöntävät, että osa uudistuksista vaatii myös yksinkertaisesti hieman totuttelua. Esimerkiksi lisäaineettomista lenkkimakkaroista poistettu nitriitti vaikuttaa sekä tuotteen ulkonäköön että makuun. Nitriititön makkara näyttää hieman harmaammalta, vaikka itse tuotteessa ei ole mitään vikaa. Nitriitinmakuun suomalaiset ovat puolestaan vuosien mittaan ehtineet jo sen verran tottumaan, että lopulta oikean mausteseoksen löytyminen auttoi korostamaan oikealla tavalla makkaroidemme aitoa lihanmakua.

Kaikesta maistelusta huolimatta tuotekehittäjät eivät ole päässeet kyllästymään makkaraan, vaan lähes viikoittain löytyy ruokapöydästä jokin Kunnon lenkeistä kastikkeen, keiton tai uunimakkaran muodossa.

Muuta mukavaa