Siirry sisältöön
Periaatteena korkea lihapitoisuus

Periaatteena korkea lihapitoisuus

Meillä Snellmanilla on periaatteita, joita noudatamme tuotteidemme valmistuksessa. Yksi niistä on korkea lihapitoituus.

Tuotteissamme pitää olla paljon lihaa, lihatuotteitahan täällä tehdään. Korkea lihapitoisuus on jo arvo sinänsä, mutta olemme myös huomanneet, että tuotteiden maku on paljon parempi ja puhtaampi kun lihaa on paljon. Tällöin makua ei myöskään tarvitse vahvistaa keinotekoisesti lisäaineilla. Kun lihaa on paljon, voi lisäaineitakin siis käyttää vähemmän. Kaiken kaikkiaan yksinkertainen yhtälö kun sitä ajattelee.

Kokolihaleikkeleissämme on lihaa aina vähintään 80 % ja ruokamakkaroissakin vähintään 70 %, useimmissa vielä reilusti enemmän. Raaka-aineissa ei säästellä vaan lähtökohtana on aina tuotteen paras maku ja rakenne. Lisättyä vettä käytetään vain sen verran kuin on tarpeellista, jotta tuote olisi murea ja mehevä vielä kypsennyksen jälkeenkin.

Tuotteiden lihapitoisuus on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Tuotteidemme käyttäjien vaatimukset ovat koko ajan korkeammalla ja siihen haasteeseen vastaamme mielellämme.