Siirry sisältöön
Suomalaiset perhetilat laadun perustana

Suomalaiset perhetilat laadun perustana

Laadukkaat tuotteet vaativat kunnon raaka-aineet, joten lienee paikallaan luoda lyhyt katsaus siihen, mistä käyttämämme porsaan- ja naudanliha tulee.

Kunnon perhetilat

Suomalaisen perhetilamallin voidaan sanoa olevan ainoa laatuaan maailmassa. Erityiseksi sen tekee se, että tilojen kanssa yhteistyötä tekevät niin terveydenhuolto, eläimet teurastava taho kuin rehuteollisuuskin.

Meillä Snellmanilla alkutuotanto koostuu yli 2200 naudan- ja siantuottajasta. Nämä Kunnon perhetilat ovat merkittävässä roolissa tuotteidemme laadun kannalta ja siksi suurin osa niistä sijaitsee Pohjanmaan alueella, lähellä meitä. Lyhyt välimatka vaikuttaa positiivisesti eläinten kuljetuksiin sekä mahdollistaa tiiviin kanssakäymisen tuottajien kanssa.

Tyytyväisiä tuottajia

Meille on tärkeää, että perhetiloillamme eläimiä kasvattavat tyytyväiset ja innokkaasti toimintaa kehittävät tuottajat. Kunnioitamme alkutuottajaa omana yrittäjänään, yhteistyökumppanina ja ihmisenä ja olemme ylpeitä voidessamme todeta, että saamme tehdä yhteistyötä Suomen parhaimpien perhetilojen ja tyytyväisimpien tuottajien kanssa. Tuottajille tehdyssä kyselyssä on vuosi toisensa jälkeen noussut esiin toimiva vuorovaikutus, rehellisyys sekä aktiivisuus puolin ja toisin.

snellman perhetila

Snellmanilla kaikkia tuottajia kohdellaan tasavertaisesti ja meille kerrotaan avoimesti kaikki, mitä meidän on oleellista tietää,” toteaa Kalajoella sijaitsevan Koivurannan tilan isäntä Markku Isopahkala.

Hyvinvoivia eläimiä

Työskentelemme yhdessä perhetilojen ja viranomaisten kanssa, jotta eläintenhoidossa onnistutaan mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi kaikilla sikatiloillamme tulee olla oma terveydenhuoltosuunnitelma ja vastaava eläinlääkäri, joka tekee tilalle terveydenhuoltokäynnin vähintään 3 kk:n välein. Hyvinvoiva eläin on kaikkien osapuolten etu.

Hyvinvoinnista huolehtiminen lähtee pienistä asioista, katsotaan esimerkiksi että kaikki saavat ruokaa eikä kukaan jää alakynteen. Lisäksi se on päivittäistä toimintaa ja vaatii jatkuvaa seurantaa”, sanoo nautatilaa isännöivä Teemu Mikkola.

perhetilat snellman

Gm-vapaata lihaa

Perhetiloillamme on iso rooli gm-vapaassa lihaketjussamme. Tuottajan vastuulla on varmistaa jo ostovaiheessa, ettei eläinten ruokintaan käytetty rehu ole geenimuunneltua. Toisaalta monilla tiloilla tämä koskee vain täydennysrehuja, sillä pääosa rehusta saadaan joko omalta tai naapurin pellolta.

Yhteistyö Snellmanin ja tuottajan välillä tapahtuu avoimessa ketjussa, jossa ensiluokkainen laatu on keskeinen tekijä tuotantoketjun jokaisessa vaiheessa.