Suomen ensimmäinen biokaasulla lämmitettävä elintarviketehdas

07.03.2014

Jepuan Biokaasu Oy:n toiminta alkoi vuoden 2013 lopussa Jepualla. Laitoksessa liete muuttuu biokaasuksi, joka tulee myöhemmin korvaamaan Kuusisaaressa käytetyn öljyn. Tämän tapahtuessa keväällä 2014 Snellmanin Lihanjalostuksesta tulee Suomen ensimmäinen elintarvikealan yritys, joka käyttää ainoastaan biokaasua tehtaansa lämmittämiseen. Pitkällä aikavälillä yrityksestä voi tulla omavarainen myös sähkön osalta.

Snellmanin Lihanjalostuksen tekninen johtaja Markus Snellman ei näe teollisuuden energiakysymyksille muuta tietä kuin kehittymisen.

– Tämä on täysin oikea tie ja ympäristöllisesti iso askel eteenpäin. Tämä on hyvä ratkaisu sille, mitä teemme Kuusisaaren laitoksessa syntyvälle lietteelle, jonka olemme tähän asti kompostoineet. Biokaasulaitokselta saamme sitten takaisin puhdasta energiaa. Tulemme korvaamaan miljoona kiloa öljyä vuosittain kokonaan biokaasulla. Koska emme enää tule tarvitsemaan öljyä, tulemme energian osalta olemaan riippumattomia maailmantaloudessa öljyn hinnalle tapahtuville muutoksille, Markus toteaa.

Suuria säästöjä ja ainutlaatuinen prosessi maailmassa

Biokaasu on täysin hiilidioksidineutraali energialähde, mikä merkitsee, että suljetussa energiaketjussa ei synny ollenkaan hiilidioksidipäästöjä. Yksinkertaistetun lietteen käsittelyn ansiosta Kuusisaaren puhdistamolla syntyy säästöjä noin 100 000 euroa vuodessa. Öljyn vaihtaminen kaasuun antaa samansuuruisen säästön. Kyse on siis yhteensä suunnilleen 200 000 euron vuosittaisesta säästöstä.