Siirry sisältöön

Valitse jauheliha ruoan mukaan

Ruokaideoita

Jauhelihaa valitessa kannattaa ottaa huomioon, että erityyppisissä jauhelihoissa on eroja niin maun, koostumuksen kuin rasvaisuuden suhteen. Näin ollen tietyt jauhelihat soveltuvat paremmin lihapuliin kun taas joku toinen toimii erityisesti texmex-herkkujen täytteenä. Me Snellmanilla valmistamme kuutta erilaista jauhelihaa valikoiman ulottuessa vähärasvaisesta Kunnon rotukarjan paistijauhelihasta vain porsaanlihaa sisältävään Kunnon maatiaispossun jauhelihaan. Tämä siksi, että suomalaisilla kotikokeilla olisi mahdollisuus valita pakastamatonta jauhelihaa mieltymystensä ja tarpeidensa mukaan.

Kokosimme alle muutamia vinkkejä eri ruokalajeihin parhaiten soveltuvista jauhelihoista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi lihapullia voisi tehdä oman makunsa mukaan vaikkapa hieman vähärasvaisemmasta jauhelihasta. Tärkeintä on kuitenkin se, että käytettävä jauheliha on tuoretta ja laadukasta. Ja juuri siksi käytämme kaikissa kuudessa Kunnon jauhelihassamme ainoastaan 100 % suomalaista, pakastamatonta lihaa. Näin tuoreet tuotteet ehtivät perhetiloilta kaupan hyllylle keskimäärin vain kolmessa päivässä.

Lihapullat, hampurilaispihvit ja murekkeet

Nämä ruokalajit vaativat parhaan mahdollisen maun ja mehevyyden saavuttamiseksi riittävän rasvaisen jauhelihan. Etenkin hampurilaispihveihin kehotamme kokeilemaan loistavan kätevää Street food burgerjauhelihaa. Voit myös huoletta käyttää perinteistä Kunnon sika-nauta jauhelihaa, sillä myös se sisältää sopivasti rasvaa.

Keitot ja kastikkeet

Keittoihin ja kastikkeisiin valintamme on Kunnon naudan jauheliha. Myös monikäyttöinen Kunnon sika-nauta jauheliha käy vallan mainiosti.

Laatikot ja vuokaruoat

Erilaisiin uunissa valmistettaviin laatikoihin ja patoihin suosittelemme Kunnon sika-nauta jauhelihaa. Se sisältää riittävästi rasvaa ja on koostumukseltaan sopivan pehmeää. Toinen hyvä vaihtoehto on erityisen mehevää ja rasvaista Kunnon naudan jauheliha 20 %.

Texmex ja salaatit

Ruokalajit, joissa jauheliha paistetaan pannulla täytteeksi tai lisukkeeksi, valmistuvat parhaiten vähärasvaisesta jauhelihasta, joka ruskistuu hyvin. Lisäksi se pysyy paremmin irtonaisena eikä siitä ei irtoa niin paljon rasvaa, jolloin sen käyttö vaikkapa tortillojen välissä on miellyttävämpää. Kokeile esimerkiksi Kunnon naudan paistijauhelihaa 7 %.

Piirakat, pizzat, täytetyt kasvikset

Erilaisten piirakoiden ja kasvisten täytteeksi voi valita oman maun mukaan joko rasvaisemman Kunnon sika-nauta jauhelihan tai vähemmän rasvaa sisältävän Kunnon naudan jauhelihan. Pizzojen päällä toimii hyvin esimerkiksi Kunnon paistijauheliha, joka pysyy paistettaessa irtonaisena eikä siitä tihku liiaksi rasvaa.