Siirry sisältöön
Keitot

Keitot

Keitot ovat nopeaa, kätevää ja usein myös edullista arkiruokaa. Keitto lukeutuu myös niihin ruokalajeihin, jotka maistuvat koko perheelle. Meillä Snellmanilla keittoreseptit sisältävät monille tuttuja keittoja ja mahtuupa mukaan myös muutama hieman uusia makuja tarjoava keitto. Miltä kuulostaisi vaikkapa makkarakeitto thaimaalaisittain?

Keittoreseptejä koko vuodelle

Keittoreseptien suosio vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Yleensä keväällä ja kesäaikaan pöydästä löytyy jokin kevyempi keitto, kun puolestaan pimeinä syysiltoina tai talven paukkupakkasilla suositumpia ovat lämmittävät ja tuhdin lihaisat keitot.

Maukas keitto syntyy tuoreista raaka-aineista ja laadukkaista lihatuotteista. Meidän tuotevalikoimasta vaivattomiin arjen keittoihin soveltuvat etenkin nakit, makkarat ja jauheliha. Hieman pidemmän kypsennysajan vaativia keittoja silmällä pitäen kannattaa kokeilla esimerkiksi naudan tai maatiaispossun palapaistia.

Helppouden ja verrattain pikaisen valmistustavan lisäksi monia keittoja yhdistää se, että niistä riittää vähän syöjien määrästä riippuen usein syötävää muutamaksi päiväksi ja moni onkin sitä mieltä, että keitot vain paranevat vietettyään yön jääkaapissa. Keittoreseptejä voi muokata oman mielensä mukaan mausteiden ja kasvisten osalta, joten myös allergikot voivat valmistaa itselleen soveltuvia keittoja ohjeiden pohjalta.

Kokosimme nämä keittoreseptit sinua varten, joten kokeile, inspiroidu ja löydä sopiva keitto tilanteeseen kuin tilanteeseen!