Siirry sisältöön
Nopea Bulgogi

9 hyvää syytä valita lautaselle kotimaista lihaa

Välillä meinaa unohtua, miksi lihaa käytetään ravintona, ja miksi se soveltuu ruuaksi niin hyvin. Kokosimme 9 hyvää syytä, miksi on fiksua valita lautaselle jatkossakin kotimaista lihaa.

YKSI

Liha on ravitsevaa. Se ei suinkaan ole tyhjiä kaloreita, vaan luonnollista ravintoa, jossa on energian lisäksi lukuisia tärkeitä ravintoaineita. Liha pitää kylläisenä pitkään.

KAKSI

Liha on erinomainen proteiinin lähde. Liha sisältää proteiinia lajista ja ruhonosasta riippuen n. 13–22 prosenttia. Vähärasvaisen lihan energiasta jopa 70 prosenttia on peräisin proteiinista, minkä vuoksi se on myös melko kevyt lähde proteiinille.

Sen lisäksi, että lihassa on proteiinia määrällisesti paljon, on lihan proteiini myös laadukasta ja helposti imeytyvässä muodossa. Sekä naudan että porsaan lihasta löytyvät kaikki välttämättömät aminohapot, eli ne proteiinien rakennusaineet, joita keho ei itse pysty tuottamaan ja ne löytyvät vieläpä melko optimaalisessa suhteessakin.

KOLME

Liha on myös rasvan lähde. Ei pelkästään tyydyttyneen rasvan, vaan lihan on myös pehmeän, tyydyttymättömän rasvan keskeinen lähde Suomalaisten ruokavaliossa. Erityisesti porsaanlihassa on mainettaan huomattavasti pehmeämpi rasvakoostumus. Kaksi kolmasosaa possun rasvasta onkin tyydyttymätöntä pehmeää rasvaa.

Lihasta löytyy myös välttämättömiä rasvahappoja, eli niitä rasvojen osia, joita elimistö ei itse pysty muista aineista muodostamaan. Välttämättömät rasvahapot täytyy siis saada ruuasta. Kasviöljyissä välttämättömiä rasvahappoja on toki runsaammin kuin lihassa, mutta liha on silti niiden merkittävä tarjoaja.

Kaikista eläimistä löytyy sekä rasvaisia, että vähärasvaisia osia. Valitse siis liha ja valmistustapa tarpeidesi mukaan, valinnanvaraa löytyy.

NELJÄ

Liha on erinomainen raudan lähde. Punaisessa lihassa on runsaasti rautaa, ja rauta on sellaisessa muodossa (hemirautana), että elimistön on helppo hyödyntää sitä. Erityisen runsaasti rautaa on naudanlihassa, maksassa ja maksatuotteissa sekä veressä. Mitä punaisempi liha, sitä enemmän se yleensä sisältää rautaa.

Grillattua naudanrintaa, porkkanapyrettä ja burgundinkastiketta
Grillattua naudanrintaa, porkkanapyreettä ja burgundinkastiketta.

VIISI

Lihasta saa monia vitamiineja ja kivennäisaineita. Liha sisältää mm. lukuisia B-ryhmän vitamiineja, seleeniä, sinkkiä ja fosforia. Liha on erityisesti elintärkeän B12-vitamiinin tärkeä lähde, sillä sitä löytyy ainoastaan eläinkunnan tuotteista.

KUUSI

Kotimainen liha on vastuullisesti tuotettua. Suomessa eläinten hyvinvointiin panostetaan, ja sitä valvotaan tarkasti. Suomessa ei käytetä antibiootteja ennaltaehkäisevästi. Kotimaista lihaa on saatavana GMO-vapaana, eli eläinten ruokintaan ei ole käytetty lainkaan geenimuunneltua rehua. Snellmanin liha tulee lisäksi perhetiloilta ja sen alkuperä on aina tiedossa.

Raaka-aine tulee Snellmanin perhetiloilta.

SEITSEMÄN

Kotimainen liha on mainettaan ympäristöystävällisempää. Mitä tarkemmiksi ympäristövaikutusten mittausmenetelmät kehittyvät, sitä selvemmäksi näyttäisi käyvän, että Suomessa tuotetun lihan hiilijalanjälki ja muut ympäristövaikutukset ovat luultua pienemmät. Suomessa tuotettu liha on huomattavasti ekologisempi vaihtoehto kuin tuontiliha.

Jos pelkkien ympäristövaikutusten lisäksi otetaan tarkasteluun ravitsemusnäkökulma, niin lihan suhteellinen hiilijalanjälki näyttäisi pienenevän entisestään. Erityisen hyvin tässä tarkastelussa vaikuttaisi pärjäävän porsaanliha, jolla on kohtuullinen hiilijalanjälki ja verrattain hyvä ravintosisältö.

KAHDEKSAN

Kotimaista lihaa on hyvin saatavilla. Suomalaisessa ruokaketjussa huoltovarmuus on erittäin hyvällä tasolla. Valitsemalla lautaselle jatkossakin kotimaista lihaa, voidaan varmistaa, että puhdasta, turvallista kotimaista ravintoa on jatkossakin saatavilla. Myös kriisien keskellä.

YHDEKSÄN

Liha on herkullista. Makuasioita ei sovi unohtaa, kun puhutaan lihasta. Liha antaa ruokiin makua ja rakennetta. Lihan kypsennyksen aikana syntyy lukuisia aromiyhdisteitä, jotka usein koetaan erityisen herkullisina. Ruokaa on mukavampi syödä, kun se maistuu hyvältä.

Pekoniin käärityt ribsit
Snellmanin mahtavan makuisia pekonia ja ribsejä voi käyttää monipuolisesti.

Ja vielä lopuksi…

Liha ei toki ole välttämätöntä yhdenkään yllä luetellun syyn vuoksi, sillä monipuolisen ja terveellisen ruokavalion voi koostaa lukemattomilla eri tavoilla.

Liha, vaikka edes pieni määrä, kuitenkin monipuolistaa ruokavaliota, ja auttaa turvaamaan useiden tärkeiden ravintoaineiden saannin ilman ylimääräisä ravintolisiä tai poppakonsteja.

Sisälsi ruokavalio lihaa tai ei, monipuolisuus on terveellisen ruokavalion tärkein ominaisuus.

Jos syöt lihaa, syö parempaa.

Artikkelin on kirjoittanut Snellmanin ravitsemusasiantuntija Suvi Myllymäki.