Porsaan ulkofileen leikkaaminen levyksi

Porsaan ulkofileen saa näppärästi leikattua levyksi, kun ottaa huomioon muutaman vinkit. Kannattaa esimerkiksi ottaa liha huoneenlämpöön noin puolituntia ennen lihan valmistelua. Kun porsaan ulkofileen leikkaa levyiksi, niin sen myötä saa aikaiseksi myös herkullisia ja hyvin maustettuja lihakääreitä. Katso kattavat ohjeet alta.

Valmistusohjeet:

 

 

1. Ota filee 1/2 tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön.

 

 

2. Leikkaa ensin vaakatasossa n. 1,5 cm:n paksuinen viilto fileen päästä päähän. Jätä liha hiukan toisesta reunasta kiinni ja nosta leikattu osa auki.  Jatka leikkaamista vastakkaiseen suuntaan. Jätä filee myös toisesta reunasta kiinni, näin siitä muodostuu levy.

 

 

3. Nuiji fileetä kevyesti ohuemmaksi.

 

 

4. Tee pintaan viiltoja.

 

 

5. Hiero lihan sisä- ja ulkopintaan suolaa ja pippuria Täytä rulla haluamillasi mausteilla

 

 

6. Rullaa kuten kääretorttu ja sido filee puuvillalangalla. Nosta rulla uunivuokaan saumapuoli alaspäin.

 

 

7. Kypsennä 150 asteisessa uunissa kunnes lihalämpömittari osoittaa 77 astetta.

 

 

8. Kääri rulla alumiinifolioon ja anna vetäytyä 15 minuuttia. Sisälämpötila nousee vielä viitisen astetta.

 

 

9. Leikkaa rulla viipaleiksi.

Muuta mukavaa