Savustajan Bruschetta

Savustajan Bruschetta

Bruschetta on oivallinen valinta alkupalaksi tai vaikkapa iltanaposteltavaksi. Nämä herkulliset bruschettat saavat papujen, sienten ja tomaattien ylle juustokuorrutuksen ja koko komeuden kruunaavat Herra Snellmanin Savustajan possunfileet, jotka asetellaan leipien päälle paistamisen jälkeen, jotta viipaleet säilyttävät mehevyytensä ja mureutensa. Valmistamme kaikki Savustajan leikkeleet aidolla leppäsavulla savustetuista ja ajan kanssa verkossa kypsytetyistä kokonaisista paisteista ja fileistä.

Meillä Snellmanilla testattu ja hyväksi todettu bruschettaohje, ole hyvä!

4

Ainekset

  • 1 esipaistettu ciabatta-leipä
  • 40 g pehmeää voita
  • 1 dl basilikalehtiä silputtuna
  • suolaa, mustapippuria
  • 1 dl höyrytettyjä papuja
  • 100 g siitake- tai herkkusieniä
  • 2 isoa tomaattia
  • 6 juustoviipaletta (esim. kerma- tai savujuustoa)
  • 8 Savustajan Possunfilee -viipaletta
  • vesikrassia
Savustajan possunfilee 1

Tee näin

  1. Halkaise leipä. Sekoita voi, basilika suola sekä pippuri ja voitele puolikkaat.
  2. Levitä täytteet, leikkeleviipaleita lukuun ottamatta, leiville.
  3. Paista uunissa 225 °C noin 15 minuuttia.
  4. Asettele Savustajan possunfilee -viipaleet kuumille leiville, silppua vesikrassia päälle ja tarjoa välittömästi.

Vinkki!

Bruschetta resepti videolla:

Löydät videon myös Youtubesta.

Arvioi

Jaa

Kommentit

Muita reseptejä