Muistatko mummon lihapullat?

Meistä jokainen on varmasti joskus maistanut lihapullia, ainakin koulun ruokalassa tai mummolan ruokapöydän ääressä. Lihapullat kuuluvatkin ehdottomasti suomalaisiin perinneruokiin. Lihapullat ovat siitä mainio ruokalaji, että ne sopivat niin arkeen kuin juhla-aterialle. Monessa lapsiperheessä lihapullia syödäänkin lähes joka viikko ja lihapulla on tuttu myös monien hyvin erilaisten ravintoloiden noutopöydistä. Kuuluupa lihapullat monelle kinkun ohella myös joulun suosikkiruokiin.  

Lihapullaohjeita on olemassa lukuisia. Lihapullat ovatkin siitä ihanteellinen ruoka, että hieman soveltamalla jokainen saa niistä varmasti omanlaisensa ja juuri omaan makuun sopivan. Perinteiset lihapullat ovat aina varma valinta ja juuri tällaisella ohjeella syntyvät myös monet mummon lihapullat. Lisäksi perinteiset lihapullat valmistuvat vaivattomasti esimerkiksi Herra Snellmanin ohjeella.

Lihapullien maustamisessa vain mielikuvitus on rajana

Minkälainen lihapulla on sinun suosikkisi? Teetkö lihapullat aina samalla reseptillä vai testailetko myös uusia ohjeita? Vaikka lihapullat mielletäänkin helposti skandinaaviseksi ruokalajiksi, nautitaan niitä kuitenkin monessa maassa hieman eri mausteilla maustettuna. Kreikkalaisiin lihapulliin lisätään usein fetaa ja minttua, kun taas italialaiset nauttivat lihapullansa mielellään täyteläisen tomaattikastikkeen kanssa. Lihapulliin saakin helposti vaihtelua erilaisilla tuoreilla yrteillä, esimerkiksi basilikalla tai timjamilla.  Lisäämällä taikinaan juustoa, kuten juuri fetajuustoa tai vaikkapa parmesanjuustoa, saa lihapulliin täyteläisyyttä ja uusia maukkaita vivahteita. Perinteiseen lihapullareseptiin kuuluu kermaviili, mutta halutessaan sen voi korvata myös esimerkiksi vedellä. Monet tekevät lihapullat myös ihan vain pelkästä jauhelihasta ja mausteista. Lihapullat sipulikeitolla maustettuna on myös yksi keino tehdä helposti ja nopeasti maistuvia pullia arkikiireiden keskellä. Kokosimme muuten yhteen 7 tapaa saada uutta makua lihapulliin, kokeile ja löydä suosikkisi!

uutta makua lihapulliin

Lihapulla on kaikkien lisukkeiden kaveri

Lihapulla taipuu moneen ja se on siitä kiitollinen ruokalaji, että sitä on vaikea saada epäonnistumaan. Lihapullat sopivat naposteltavaksi ihan sellaisenaankin, mutta usein niitä syödään jonkin lisukkeen kanssa. Lihapulla on myös sen suhteen erittäin vaivaton ruoka. Lisukkeeksi sopii niin peruna eri muodoissa, kuin riisi ja pastakin. Tai lihapullaa voi käyttää myös salaatin ainesosana. Onpa lihapullaa käytetty pizzankin täytteenä. Lihapullan maustamisessa ja käytössä voi siis todella antaa mielikuvitukselle tilaa.

Lihapullat uunissa vai pannulla?

Lihapullat voi paistaa kypsiksi joko pannulla tai uunissa. Molemmilla tavoilla tehtynä lihapullista tulee maukkaita, joten onkin ehkä enemmän tottumuskysymys, kumpaa tapaa suosii. Mikäli haluaa välttyä ruoan käryltä asunnossa, kannattaa kypsentää lihapullat uunissa. Uunissa lihapullia kannattaa välillä hieman heilutella, jotta pullat paistuvat tasaisesti.

Muuta mukavaa