Kreikkalainen ruoka
Kreikkalainen ruoka omaa vuosituhansien taakse ulottuvat perinteet. Kreikkalainen ruoka tunnetaan siitä, että se on värikästä ja raikasta. Tämän lisäksi tyypillinen välimeren ruokavalio on terveellinen ja maukas. Kreikkalaiset syövät paljon esimerkiksi vihanneksia sekä hedelmiä. Tuoreet vihannekset ja yrtit sekä neitsytoliiviöljy kruunaavat terveellisen ruokavalion.
Kreikkalainen ruoka on suomalaisille tuttua
Tähän maailman aikaan me suomalaiset olemme ahkerina Kreikan kävijöinä jo ehtineet tutustua monenlaisiin herkkuihin. Näitä makuelämyksiä haluaa kokea myös kotosalla ja sen vuoksi me Snellmanilla haluamme tarjota reseptejä hetkiin, jolloin tekee mieli kreikkalaista ruokaa. Miltäs kuulostaisi esimerkiksi papupata kreikkalaisittain tai kreikkalainen salaatti? Kreikkalainen salaatti ei sisällä lihaa, mutta toki tähän annokseen voi lisätä lihaisuutta esimerkiksi erilaisilla leikkeleillä tai suikaleilla. Valinnat voi tehdä ihan oman maun mukaan.
Kreikassa lihaa syödään yleensä juhla-aterioilla. Meillä Suomessa on runsaasti syytä juhlaan ja sen vuoksi meillä Snellmanilla valmistettujen lihaisten vaihtoehtojen joukosta voi valita itselleen sen kaikkein suotuisimman vaihtoehdon ja lisätä mukaan kreikkalaiseen ruokaan.
Löydä oma suosikkisi, kokeile ja onnistu! Tästä meillä Snellmanilla hyväksi todettuja reseptejä, ole hyvä.