Siirry sisältöön
Munakkaat

Munakkaat

Munakas eli omeletti on monelle ennen kaikkea helppo ja nopea arkiruoka, jonka hinta annokselta jää keskivertoa arkiruokaa edullisemmaksi. Helppouden ja nopeuden lisäksi munakas on kuitenkin erinomainen ruoka myös siinä mielessä, että sen resepti on erittäin helposti muunneltavissa. Munakkaan sekaan sopivien ainesten lista on melkeinpä loputon; tässä meidän Snellmanilaisten parhaat munakasreseptit:

Pekonimunakas

Pekoni ja kananmuna ovat hotelliaamiaisten klassinen makupari. Joten mikäpä sen luontevampi lisä munakkaaseen kuin pekoni. Tuhti ja maistuva pekonimunakas pitää nälän loitolla ja toimii erinomaisesti myös brunssilla tai lounaalla.

Pekonimunakas

Perunamunakas

Tortilla de patatas eli perunamunakas on yksi espanjalaisen keittiön kulmakivistä. Perusainesosat ovat hyvin yksinkertaiset: munia, perunoita, sipulia ja oliiviöljyä, mutta taitavan kokin oikein käsitteleminä niistä valmistuu kulinaristinen mestariteos. Ja tokihan espanjalaista perunamunakastakin on tapana piristää monenlaisilla lisäaineksilla, esimerkiksi tomaateilla, parsalla tai chorizo-makkaralla. Tai kinkulla. Kinkkua, perunoita, sipulia ja munia… näillä aineksilla kokatessa ollaan muuten hyvin lähellä  kotosuomalaista maalaismunakasta.

Munakas

Chorizomunakas

Chorizosta puheen ollen, myös meiltä Snellmanilta löytyy oma chorizomunakas-resepti. Meidän kevytversiossamme ei kuullotella perunoita tai sipulia joten ohje on hyvin nopea ja helppo valmistaa.

Chorizomunakas

Nakkimunakas

Lapsille ja voimakkaan mausteisesta makkarasta vähemmän välittäville chorizomunakasta varmempi valinta lienee näppärä nakkimunakas. Suosituksemme munakkaan nakeiksi ovat lihaisat Kunnon kuorettomat nakit.

Nakkimunakas

Uunimunakas eli frittata

Munakkaan voi tehdä myös uunissa. Uunimunakas on kätevä vaihtoehtoa nopealle paistinpannussa tehdylle munakkaalle etenkin silloin, kun ruoasta haluaa tehdä riittävän runsaan useamman ruokailijan ateriaksi; käyttämällä korkeareunaista uuniastiaa munakkaasta voi tehdä uunissa hyvinkin paksun. Italiassa uunimunakas tunnetaan nimellä frittata ja vaikka sen täytteet tietenkin vaihtelevat, tyypillistä on että mukana on jonkin verran juustoa.

Uunimunakas eli frittata

Lenkki-lehtikaalifrittata

Tämä Kärähtäneet -blogin tekemä resepti oli mukana Kunnon lenkkimakkara -reseptihaasteessa 2013 ja on muuten erittäin toimiva frittata-resepti.

Lenkki-lehtikaalifrittata

Munakasrulla

Uunipellillä valmistettu munakas taipuu myös rullaksi. Laittamalla munakasrullan täytteeksi esimerkiksi jauhelihaa saadaan pöytään eräänlainen suolainen versio kääretortusta. Tutustu meillä Snellmanilla testattuun ja hyväksi havaittuun reseptiin!

Jauheliha-munakasrulla 1